TPSFutisAnkkaa toivotaan, totuutta pelätään.

Ystäväni lähetti minulle eilen tekstiviestin, jossa ennakoitiin Helsingborg Dagsbladetin tekstin perusteella Tepsin Jere Urosen siirtymistä Helsingborg IF:n riveihin. Kyseessä on vasta 17-vuotias turkulaispoika, joka on ehtinyt pelata vasta yhden kauden puolikkaan TPS:n edustusmiehistössä.

Uronen oli itselle tuntematon tapaus vielä vuosi sitten. Mopoautopoika vakiinnutti paikkansa avauksen vasempana puolustajana viime kesänä. Otteet viheriöllä olivat heti kättelyssä sitä luokkaa, että hölmömpikin katsoja ymmärsi Tepsin olevan pelkkä välivaihe ennen suurempia stadioneja ja kirkkaampia valoja.

Urosen näkökulmasta siirto saattaa olla oivallinen, ja HIF toimia ponnahduslautana eteenpäin. Näin siis jos kaikki menee hyvin. Sen sijaan vaatii aikamoista kypsyyttä 17-vuotiaalta lukiolaiselta muuttaa toiseen maahan pelaamaan ammatikseen jalkapalloa. Tulla ja ottaa verisessä kilpailussa pelipaikka itselleen. Siinä eivät pelilliset, tekniset ja taktiset taidot yksin riitä, vaan korvien välistä täytyy löytyä samanlaista harvinaislaatuista kypsyyttä.

Mikäli nuorimies siirtyy jo nyt länsinaapuriin Helsingborgiin, niin mustavalkoraitaisten kannattajan näkökulmasta hänestä saatiin nauttia aivan liian harvassa ottelussa. Tällöin kannattaja toivottaa lähtevälle pelimiehelle kaikkea hyvää, ja miettii samanaikaisesti minkälaisella diilillä nuori lupaus on myyty. Onko kymmenyksiä tiedossa mahdollisesta seuraavasta myynnistä? Minkälainen vino pino kahisevaa on tiedossa hetimiten, ja mihin niitä joudutaan tai voidaan seurassa käyttää?

Tässä kohtaa se kannattajan huoli oikeastaan herääkin. Kuinka kuralla Tepsin talous on, jos sen täytyy heti luopua lupaavimmista junioreistaan? Viime vuonna lihoiksi laitettiin Riskin veljekset, joista isoveli Riku oli valmis siirtoon, mutta Roope olisi voinut vielä kehittyä ja kypsyä kotimaassa.

Ei vaadi taloustieteen nobelistia selittämään, että Veikkausliiga on kasvattajasarja. Suomalaisten pääsarjaseurojen taloudellinen tavoite on selvitä hengissä seuraavaan kauteen, jos vähän rumasti sanotaan. Kuvaava esimerkki on tulevalle kaudelle myönnetyt liigalisenssit. Puolet pääsarjaseuroista sai lisenssin poikkeusluvalla, katsomokapasiteettiin liittyen.

Valitettavan moni ulkomainen kalastaja myös tietää ja tuntee tilanteen pelaajista tarjouksia tehdessään. Kyseessä ovat ostajan markkinat.

Toisaalta, eivät suomalaisseurat ole asian kanssa yksin. Euroopan suurimmat katsomokeskiarvot ovat Ruhrin pytyn ampiaisilla eli Borussia Dortmundilla. Joukkue on myös hallitseva Bundesliigan mestari. Siitä huolimatta seuran toimistolla istutaan kylmä rinki persuuksissa joka kerta kun puhelin soi, ja murtaen saksaa puhuva soittaja sanoo nimen Mario Götze. Kannattajien fiiliksistä puhumattakaan. Kyseessä on saksalaismedian mukaan ”vuosisadan saksalaislupaus”, jota erilaiset oligarkit ja sheikit ovat vuoron perään ostamassa oman seuransa väreihin.

Niin mustavalkoraitainen paita päällä Turussa, kuin mustakeltainen paita päällä Dortmundissa, kannattaja toivoo lehtien siirtouutisten olevan oman seuran helmen osalta uutisankka. Epämiellyttävä totuus kun voi olla vaikeasti nieltävä.

Linkit:
HIF spikar snart truppen (Helsingborg Dagbladet, 29.12.2011)
Kaikille 12 seuralle liigalisenssi (veikkausliiga.com, 29.12.2011)