Stereoissa soiHovituottajaguruni Herra A oli tehnyt myönnytyksen. Joulumusapaketista löytyi tyylitietoisen indievikinän lisäksi albumillinen tarttuvaa garagea.
 
The Black Keys: Lonely Boy

En tiedä onko kyseinen ralli sävelletty joulun alla, jolloin osan olo on apea. Tyttöystävä ei anna, kaapelitelevisio ei toimi ja olo on muutoinkin kuin kanadalaisella jääkiekkoilijalla Oulun Kärpissä. Yksinäisellä pojalla.

Lonely Boy on soinut radiossa taajaan. Kappale tarttui omaan korvaan aikaisemmin tänä vuonna, mutta vasta videon katsominen täydensi taidekokemuksen. Sävellys on yksinkertaisuudessaan hieno, sanat korostetun simppelit ja video pelkistetyssä muodossaan nerokas.

Videota tuijottaessa tulee sellainen olo, että kyseessä on joko makkarapalkalla laadittu pätkä, tai sitten kyseessä on viiden miljoonan budjetilla laadittu loistavasti näytelty esitys. Yhdeltä otokselta näyttävä tanssi ja huulisynkka on musiikkia mahtavasti täydentävä taidonnäyte.

En tiedä minkä katsastustoimiston edessä kaveri tanssahtelee, mutta autenttisuuden tuntua lisää taustalla ikkunassa vilahtava naispuolinen(?) kollega. Aivan kuin koko video olisi rykäisty seisaaltaan tupakkatauon yhteydessä autoradiosta bändiä kuunnellen.

On helppo kuvitella, miten kameran takana seisoo toinen heppu, joka näyttää pahvitauluista laulun sanoja. "Mä soitan biisiä tästä mankkarista, ja sä sitten tanssit sen tahtiin ja laulat pahvitauluihin kirjoitettuja sanoja."

Välitön hyväntuulisuus saa hymyn huulille, ja sitä huomaa hakevansa samanlaisia lantion liikeratoja mitä videon tanssitaituri. Pikkujoulut menivät jo, mutta tässä olisi ollut kireät koreografiat tanssiparketille. Oppimateriaalia hakevia suosittelen valitsemaan koko ruudun näytön.

”Oh, oh, oh, oh, I got the love that keeps me waiting…”