Työn orjaFutis”Meille tuli yllättäen sauma saada hänet, niin totta kai olemme valmiita auttamaan häntä urallaan eteenpäin.”Tommi Kautonen, FC Lahden päävalmentaja (YLE, 16.1.2013)

Interin keskikentän dynamo Joni Kauko vaihtoi yllättäen FC Lahden mustaan paitaan. Siirto näyttäytyy ulkopuolisen silmiin erityisenä, sillä harvemmin A-maajoukkueeseen noussut pelaaja vaihtaa europelimahdollisuudet pelkkiin veikkausliigaotteluihin. Syiden luulisi olevan painavia?

Inter ei ilmeisesti saanut nuoresta ja lupaavasta 22-vuotiaasta maajoukkuemiehestä siirtokorvausta latin latia. Samalla taloudellisesti vaikeasti ymmärrettävällä ansaintalogiikalla siirtyi toinen Interin maajoukkuemies Mika Ojala Ruotsiin Häckeniin.

Hätäisempi ajattelija voisi olla kateellinen. Interillä on varaa pitää pelaajistaan kiinni sopimuskauden loppuun saakka. Heitä ei tarvitse myydä heti ensimmäisen tarjouksen tullen. Urheilullinen menestys tulee ensin, ja talous on vain sitä tukemassa. Hienoa!

Mutta miksi pelaajat eivät solmi sopimusta seuraan, ja sitten siirry kunnon korvauksella toisaalle? Siinähän olisi oiva tapa palkita seura kunnon siirtokorvauksen muodossa? Antaa rakkaalle seuralle takaisin hyvää niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella.

Luulisi ottajia löytyvän, jos hinta ja laatu ovat tasapainossa? Vai onko pelaajilla pelko persuuksissa siitä, että seura ei päästäisikään pelaajaa etenemään urallaan? Kosiokandidaatit harvenevat kummasti, jos pelihousujen päälle on isketty seitsennumeroinen hintalappu.

Mika Ojala totesi siirtyessään Häckeniin harvinaisen suorasanaisesti kehottavansa nuorta pelaajaa harkitsemaan tarkkaan mihin seuraan sitoutuu. Rivien välistä voisi lukea jonkinasteista tyytymättömyyttä vanhaa seuraa kohtaan. Lähtöhaluja ja ottajia olisi ilmeisesti ollut jo aiemminkin, mutta siirto oli käytännössä torpedoitu omistajan taholta? ”Meijän poika ei lähde mihinkään alle kymmenen milijoonan.”

Selittääkö tämä myös Kaukon yksivuotisen siirron Lahteen heti Inter-sopimuksen päättymisen jälkeen? Ei tarvinnut sitoutua pitkäksi aikaa seuraan, josta eteenpäin pääseminen on epävarmaa?

Inter on eräänlainen perheyritys. Varakas sellainen. Sitä johtaa isällisellä otteella paikallinen patruuna. Kunnioitettavaa toimintaa, jota ilman Turun jalkapallo-olosuhteet olisivat yhä 50-luvun tasolla. Hattu päästä, vaikka maailmankuva olisikin mustavalkoinen.

Ystäväni, jolla on kokemusta perheyrityksissä työskentelystä, totesi sellaisen yhteisön voivan olla vaikea paikka. Normaalit työyhteisön toiminta- ja johtamistavat eivät välttämättä päde. Voisiko tässä olla jotain yhtäläisyyttä Interiin, ja ero puolestaan useimpiin muihin veikkausliigaseuroihin?

Olin itse tilaisuudessa, jossa eräs hallituksemme ministereistä korosti hyvä johtajuuden merkitystä. Yhteiskunnallisena ongelmanamme on tiettyihin ammatteihin kouluttautuneiden karkaaminen alalta ja maasta toiseen. Työpaikan ja jopa alan vaihdon merkittävänä syynä on työyhteisön pahoinvointi. Tästä katseen voi nopeasti kääntää johtamistapoihin.

Tai kuten myös ex-interiläinen Timo Furuholm sirkutti Twitterissä:

@TimoFuruholm:
”Kun tuntee tietyt tyypit asian ympäriltä, niin on helppo ymmärtää Kaukon
ratkaisu. Miehellä pitää olla periaatteita. #pidä #puolesi”

Onko Inter työyhteisönä terve?

Linkit:
FC Lahti nappasi Joni Kaukon (YLE, 16.1.2013)