Kolumnin kirjoittamisen luulisi olevan hauskaa. Ainakin sujuvaa, terävää tekstiä on mukava lukea. Oivaltava kirjoittaja tempaa mukaansa kuten hyvä puhuja. Hänen keskusteluaan paperilla kuuntelee herkeämättä.

Internet on siitä mukava media, että se mahdollistaa oman kirjoittamisen julkaisemisen ilman suurta tuskaa, uudelleen kirjoittamista ja tarkastuttamista julmalla editorilla. Tai äidinkielenopettajalla. Verkon sananvapaus tuo tietysti mukanaan ongelmia, joista me kaikki olemme varmasti tietoisia. En nyt kuitenkaan puutu chatpalstojen pommienrakentajiin tai verkossa tapahtuvaan paritukseen, sillä niistä on kirjoitettu aivan tarpeeksi jo maamme valtalehdissäkin.

Kolumnissa tai mielipidekirjoituksessa tulisi olla aina idea. Tai useampi. Tämä onkin se vaikea paikka. Pitäisi olla mielekästä sanottavaa, muuten koko roska on yhtä tyhjän kanssa. Pelkkää jaarittelua, kuten tämä teksti. Suotakoon minulle tämä kuitenkin anteeksi, sillä kyseessä on ensimmäinen verkkokolumnini. Ainakaan tie ei voi tason suhteen enää johtaa jyrkempään alamäkeen.

Kolumnien kiitoradalla on rullannut jo pidemmän aikaa umpilahjakas suomalainen jalkapalloilija Aki Riihilahti. Itse asiassa Aki taitaa olla jo aika tukevassa nousussa, ja jättänyt kolumnikenttien Heathrown pitkälti taakseen. Saati sitten sitä umpijäässä olevaa Turun kolumnikiitorataa, jolla minä odottelen lähtöselvityksessä. "Kolumnin kirjoittajan aivoissa olevan voimakkaan sumun vuoksi lähtömme viivästyy. Pahoittelumme".

Korkealta on mukava katsella. Näkeekin kauemmas. Tosin nyt Aki tarvitseekin tarkkaa silmää, sillä hänet on palkattu terävien kotisivujensa kirjoituksista vakuuttuneena aina The Timesin kolumnistiksi, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Aika poikkeuksellista ammatikseen palloa potkivalta kaverilta. Aki onkin mielestäni loistava esimerkki siitä, miten akateeminen äly ja urheilullinen lahjakkuus voivat viihtyä samassa paketissa.

Akin tapauksessa järki tuntuu leikkaavan siinä määrin, että hän pitäytynee jalkapallosta kirjoittamisessa, ja tuloksena on mitä luultavammin kovatasoista jälkeä. Kuten vihreällä verallakin. Ja onhan häntä ohjaamassa The Timesissäkin tietynlainen koutsi, tiukka editori, joka karsii turhat rönsyt pois. Pitäydytäänpä vaan siinä keskikentän peruspelissä, ja jätetään ne harhauttelut lämpimämpien maiden elastisemmille pojille.

Tästä Aki Riihilahdesta puhumisessa ei ole ideaa, ellet ole vieraillut hänen loistavilla nettisivuillaan osoitteessa www.akiriihilahti.com. Oivaltavia tekstejä kaikille jalkapallosta ja elämästä innostuneille. Synonyymejähän ne ovat, vaikka vaimo ei sitä aina jaksakaan ymmärtää.

Itse asiassa Akin kirjoitukset toimivat minulle innoittajana kirjoittaa tätä kolumnia. Muusaksi olisin toki suonut itseni valitsevan edustajan tuolta kauniimman sukupuolen edustajien joukosta, mutta minkäs teet. Ei ole Janina Frostell viime aikoina kirjoitellut teräviä tekstejä. Tai sitten ne ovat menneet minun tutkastani ohi. Terveisiä vaan Akille ja Janinalle.