”Pelaajat ovat kuin pieniä lapsia. Saadaksemme läpi jonkun mallin voimme aloittaa käsipallolla. Sen jälkeen siirrymme 15 minuutin toiminnalliseen harjoitukseen. Pelaajat eivät kykene enempään.”

Suomen nykyinen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter totesi näin jälkikäteen Etelä-Afrikan maajoukkueen valmentamisen olleen erityisesti taktisten kuvioiden opettelun kannalta haastavaa. Odotetusti Etelä-Afrikka ei selvinnyt vuoden 2006 jalkapallon MM-kisoihin, ja Baxter sai kenkää.

Pohjoismaalaistuneen britin puheissa saattaa silti olla perää. Afrikan mestaruuskisat eli Africa Cup of Nations on taasen loppuottelua vaille pelattu. Joukkueet ovat näyttäneet peliä marttikuuselamaisen syvällisesti ymmärtämättömän lajiniilon silmin taktisesti kurittomilta. Yksilöt sen sijaan ovat olleet nopeita, vahvoja ja teknisesti taitavia.

Kenties kisojen viihdyttävyys ja maalirikkaus onkin ponnistanut tästä yhtälöstä? Otteluiden viihdearvo on ollut parempi mitä esimerkiksi Suomen yliorganisoidun ja varovaisen pelitavan kyllästämät maaottelut. Taitavat yksilöt ovat päässeet Ghanan kisoissa paremmin oikeuksiinsa, ja oikeastaan ainoat keitä on käynyt sääliksi, ovat useimpien joukkueiden eurooppalaiset valmentajat. He syövät todennäköisesti melkoisia määriä mahahaavalääkkeitä.

Kisoissa tehtiin paljon näyttäviä maaleja. Asiaa edesauttoi taitavien yksilöiden ja komeiden suoritusten lisäksi kuriton puolustaminen ja erikoiset henkilökohtaiset ratkaisut. Suoranaisia kilahduksiakin nähtiin, kuten Kamerunin Andre Bikeyn päällekarkaus oman joukkueen loukkaantunutta pelaajaa hoitaneen lääkintämiehen kimppuun. En tiedä mitä yrttejä Bikey oli nauttinut tai mitä loitsuja hän näki lääkintämiehen lausuneen, mutta valmentajan näkökulmasta moista tempausta olisi mahdoton ymmärtää. Bikey menetti tuuppimisensa vuoksi myös mahdollisuuden pelata finaalissa.

Pronssiottelu oli erinomainen esimerkki äärimmäisen viihdyttävästä pelistä. Isäntämaa Ghanan ja Norsunluurannikon joukkueet viettivät puolustuksissaan avoimien ovien päivää, vaikka molemmat olivat selvästi tulleet kentälle pelaamaan voitosta. Kuuden näyttävän maalin illan tunnelmaa latisti vain ilmeisesti lajia tuntematon suomalainen selostaja.

Finaalissa Kamerunin ”Leijonia” vastaan asettuu taas kerran Egypti, puolustava mestari ja kisojen eurooppalaisimmalla tavalla pelaava, taktisesti kurinalainen joukkue. Voittaminen on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen, joten tiukkaan taktiikkaan ja vastustajan heikkouksiin iskeminen on täysin ymmärrettävää, mutta finaalissa asetun mielelläni Leijonien puolelle..

Taktiikan riemuvoitto miellyttää oman joukkueen voittaessa ylivertaisen vastustajan, mutta luovaa peliä on muutoin mukavampaa katsoa. Samanlaisen pelaamisen ilon soisi välittyvän jatkossa myös Suomen ”Huuhkajien” otteista.

Roy Hodgsonin (ja pahaa pelkään myös hänen opetuslapsensa Stuart Baxterin) aikana Suomen pelejä jaksoi katsoa vain sarjataulukon pistetilanne mielessä pitäen. Itse peliä kun ei saanut kauniiksi juomallakaan. Sitäkin tuli yritettyä.

Kenties Baxter ei joudu opettamaan Väyryselle ja Tihiselle taktiikkaa käsipalloilla vartti kerrallaan. Kysymys kuuluukin, mistä löytyy se pelirohkeus, joka vie Huuhkajat vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoihin? Mahtaisiko Andre Bikey tuntea vastauksen tietävää poppamiestä?

Linkit:
Africa Cup of Nations 2008 (englanniksi)