10-ottelussa viimeisenä lajina on raastava ja mehut miehestä ryystävä 1500 metriä. Tämä ns. eurooppalainen maili on karmea matka, sillä periaatteessa se pitäisi jaksaa juosta lähes täysillä alusta loppuun. Jokakesäinen tavoitteeni on ollut pyyhältää se ottelussa alle 5 minuutin. En ole kyennyt siihen kertaakaan.

Matka juostaan kisoissa aina viimeisenä lajina, ja kahdessa erässä. Pari viikkoa sitten oloni oli kuin ottelun loppua odotellessa. Muistuttelin työkaveriani hänen omasta edessä olevasta muuttoruljanssistaan, ja mies oli selvästi urakan suhteen epäilevä. Aivan kuten jokainen sarjan päätteeksi 1500 metrille starttaava kisaaja.

Ystäväni juoksi ensimmäisessä erässä oman muuttonsa kanssa, minä toisessa. Lekuttelin kuvitteellisella nurmella, ryystin limpparia ja utelin ystävältäni urakan etenemisestä. Oma olo oli yllättävän hyvä, vaikka takana oli koko syksyn kestänyt työ-/otteluputki.

Viikko sitten ystäväni saapui maaliin. Mies oli loppuun ajetun näköinen, mutta urakka oli hänen osaltaan ohi. Väsynyt, mutta onnellinen. Hienoinen kateuden peikko nosti minussa päätään. Irvailu vaihtui omaan kyyristymiseeni kalkkiviivalle. Edessä oli 3 ¾ kierrosta keuhkoja korventavaa muuttoa.

Lähtölaukaus! Alamme pakkaamaan maallista omaisuuttamme pahvi- ja lainalaatikoihin. Tämähän sujuu hyvin. Ensimmäinen suora on rivakkaa menoa. Askel on keveä, olen kuin sudenkorento, laulua lainatakseni.

Saan vetoapua vaimolta. Vajaa kolmivuotias kirittäjä ja avulias apuri astuu kuvainnollisesti kantapäilleni. Pikkumies purkaa tavaroita sitä mukaa kun saan nostettua niitä laatikkoon. Ärähdän, ja vaimo siirtyy juoksemaan väliimme. Siirryn tuulenhalkojaksi vetämään letkaa.

Lähestymme maaliviivaa. Enää kolme täyttä kierrosta. Radalle loikkaavat veto- ja kantoavuksi lupautuneet ystäväni. Askel pitenee ja vauhti kiihtyy. Pakkaamamme tavarat siirtyvät vauhdilla pakettiauton uumeniin ja sieltä uudelle asunnolle. Tämähän sujuu hyvin. Kohta ollaan jo puolivälissä.

Raskas kierros. Siivottavana ja järjesteltävänä on kaksi kämppää. Hankittavaa, puunattavaa, järjestettävää ja tuunattavaa on enemmän mitä lääkäri määrää. Ensimmäiset oireet lihakset kangistavista maitohapposyöksyistä alkavat tuntua jäsenissä. Onneksi otin muuton yhteyteen pari vapaapäivää viikonlopun molemmin puolin. Se antaa takasuoralle hieman myötätuulen tuntua.

Kuulen kellon kilkatuksen. Viimeiset 400 metriä! Kuten GP-kisojen juoksuissa, siirtyvät vetoavuksi kebabin hinnalla ostetut jänikset viimeistään tässä vaiheessa sivuun kentän reunalle. Keuhkoja korventaa, ja askel jäykistyy. Vielä kokonainen kierros, ajattelen.

Astun radan reunaan ja olen muljauttaa nilkkani. Toisin sanoen, kädessäni räjähtää lamppu oikosulun seurauksena, ja saamme siivota olohuoneesta pientä terävää lasinsirpaletta. Onneksi sulake / tukeva lenkkitossu säästää onnettomuudelta.

Vauhti hidastuu ja hengitys vinkuu. Lamput ovat asentamatta, kirjahylly saapumatta ja siihen tarkoitetut tavarat yhä laatikoissa. Keittiön tilpehöörit ovat kaapeissa miten sattuu. Kone ja nettiyhteys sentään toimivat. Vielä vähän matkaa.

Perinteinen urheilukysymys kuuluu: "Miltä nyt tuntuu?" En pysty toistaiseksi puuskutukseltani vastaamaan, sillä juoksu on vielä kesken. Pyyhällän jäykistyneenä ja selkä pystyyn nousseena jossain takakaarteessa, ja kuvitteellinen vastatuuli saa nenän valumaan ja kyyneleet kihoamaan silmiini. Varsinaista loppukiriä on turha odottaa.

Ystäväni, bubiwalleniukset ja karimännyt. Soittakaa minulle viikonloppuna. Toivottavasti olen silloin maalissa, ja hengitykseni on tasaantunut. Ehkä osaan vastata siihen urheilukysymykseenkin.