Stereoissa soiTyön orjaTämä teksti on kirjoitettu puhelimella. Vain ääni puuttuu.

Kännykän soittoäänet ovat keino erottua, ilmaista itseä. Turhamaisuuteen tehokkaasti iskevänä tuotteena ne lienevät ainoita mobiilisisältöjä, jotka ovat tuottaneet alusta asti.

Ensimmäisen työkännyni ensimmäinen soittoääni oli James Bond theme. Minun oli sittemmin vaihdettava monofoninen piipitys toiseen, sillä se assosioitui vähitellen liikaa ikäviin asioihin. Nykyään voin taas kuunnella Bond-tunnaria ärsyyntymättä ja miettimättä Itä-Turun tietoyhteiskuntakehitystä.

Siviilikännyni ensimmäinen ostettu soittoääni oli Soundgardenin kappale Spoonman. Totuuden nimessä täytyy myöntää, että kappaleen tunnistaakseen piti olla aika hardcore-fani. Sittemmin soittoääni on vaihtunut molemman statuksen puhelimissa moneen kertaan. Pisimpään mukana on kulkenut paremmalle puoliskolle omistettu Coldplayn kaunis kappale The Scientist, jonka kuuleminen ilahduttaa yhä.

Ystäväni HeVi on ollut koko kännykkätaipaleensa ajan ihailtavan johdonmukainen. Hänen puhelimissaan soittoäänenä on ollut aina Metallican klassikko Enter Sandman. Ensin monofonisena piipityksenä, sitten polyfonisena pimputuksena ja nyttemmin mp3-tasoisena musiikkina. En tiedä onko mies tosin maksanut soittoäänistä koskaan. Edelläkävijä, sanoisin.

Millainen sitten on hyvä soittoääni? Sen pitää kuvata käyttäjää tai vaihtoehtoisesti soittajaa, mikäli ääni on yhdistetty tiettyyn henkilöön. Soittoäänen olisi hyvä erottua, jotta sen kuulee vähemmälläkin volyymillä. Erityisesti kokonaisia kappaleita ajatellessa alku on tärkeä. Useimmiten soittaja näet luovuttaa ennen dynaamista kertosäettä. Lisäksi on epäkohteliasta antaa soittajan odottaa vain voidakseen itse kuulla "sen makeen kertsin".

Esimerkkinä persoonallisesta ja ilahduttavasta soittoäänestä mieleeni tulee ystäväni Maastavetomarsalkan puhelimessa raikaava Tohtori Sykerön tunnusmusiikki. Vanhemmat Hornankattilan vieraat saattavat jopa muistaa lastenohjelman lankapuhelimien kultaiselta 80-luvulta.

Millainen sitten on huono soittoääni? Työnantajani on antanut muiden huomioimisesta oikein ohjeen. Tärkeintä sen mukaan on, etteivät muut avokonttorissa työskentelevät häiriinny soittoäänestä. Esimerkkinä on käytetty lujaa luukutettavaa Lordin biisiä Hard Rock Hallelujah. Sama pätee myös muihin julkisiin tiloihin. Joten pistäkää teinit ne puhelimet pienemmälle tai opetelkaa (setämäisempää) tyylitajua.

Tosin minäkin olen ollut osin tottelematon. Kapinallinen virkamies. Senpä vuoksi soittoäänenäni on työpuhelimessani viime aikoina soinut Billy Talentin loistava Try Honesty (vinkki minulle soittaville, vaikka he eivät sitä kuulekaan), sekä nyttemmin Vampire Weekendin hilpeä A-Punk (video alla). Musen huikea Hysteria löytyy toki sekin puhelimen uumenista, mutta en ole toistaiseksi halunnut lietsoa työhuoneessa enempää hysteriaa.

Seuraavaksi täytyisi miettiä ystävältäni Sopupalloilijalta ostamaani uusvanhaan puhelimeen sopivat soittoäänet. Tällä hetkellä valikoima näet rajoittuu lähinnä Nokian omien äänien lisäksi edellisen omistajan puhelimeen lataamaan Faith No Moren lähes koko tuotantoon. Vaikka onhan se Evidence hieno biisi sekin.

Mutta mikä on sinun puhelimesi soittoääni, ja mitä ääniä minun tulisi kuulla sinun soittaessasi minulle?