Lokakuu lähestyy, ja siinä samassa klassinen rajapyykki eli 30-vuotissyntymäpäivä. On itsetutkiskelun, ja kenties tulosanalyysin jälkeisen kriisin paikka.

Elämää voinee verrata projektiin. Hyvässä projektissa on alku ja loppu, ja sille on asetettu tavoitteita, joita pyritään eri keinoin ja toimenpitein saavuttamaan. Kaikkien meidän elämä on alkanut ja päättyy joskus, ja useimpien ihmisten elämässä on tavoitteita, vaikka sitten toisten heille asettamia. "Minun pojasta tuleekin Manchester Unitedin kapteeni!"

Itse olen usein, ainakin ystävien seurassa hieman urheilujuomaa juotuani, sortunut ns. filosofointiin. Toinen termi tälle on rutina tai kitinä. Kyseessä on siis köykäinen mökkivastine sille keittiöpsykologialle, joka on monesta elokuvasta tuttua pohdintaa todellisuuden olemuksesta.

Mistä tämä sitten on merkkinä? Huonosta itsetunnosta, halusta oppia, ajatella vai kenties päteä? Pohtimatta asiaa sen enempää, saati edes antamatta kysymykseen vastausta, menen kolmenkympin mietteissä siitä mistä aita on matalin. Tai peräti kaatunut.

Siteeraan siis jotakuta fiksua, eli hyvää ystävääni joka aikanaan täyttäessään kolmekymmentä vetäytyi yksikseen mökille. Onnittelutekstiviestiini sain jotakuinkin seuraavanlaisen vastauksen: "Jos tästä murheenpäivästä on jotain positiivista löydettävissä, niin enpä voi ainakaan enää kuolla nuorena". Tuo jos mikä on eksistentiaalista mökkimietintöä puhtaimmillaan!

Mutta jos siirryn mökkihöperyyden rajamailta takaisin elämän projektivertaukseen. Tällöin pitäisi kaiketi pystyä vastaamaan muutamiin yleisimpiin projektiraporttien peruskysymyksiin? Eli…

Mitkä ovat projektin toiminnalle asetetut tavoitteet, määrälliset ja laadulliset?

Tavoitteena on elää hyvä, onnellinen ja riittävän pitkä elämä, jotta kuollessa voisi tyytyväisenä katsoa taaksepäin ilman suurempia syyllisyydentuntoja ja harmituksia.

Määrälliset tavoitteet liittyvät ainakin osaksi materiaan, jota pitäisi olla sen verran, ettei sitä tarvitse miettiä koko aikaa. Ensimmäinen miljoona ennen 30. ikävuotta ei ole kuulunut minun tavoitteisiin. Onneksi, sillä siitä olisi jääty pahasti. Noin 80 tonnia lainaa pankille ei ajane samaa asiaa?

Laadullisista tavoitteista voitaneen puhua myös onnen rakennuspalikoina. Minulla on onnekseni vaimo ja lapsi joita rakastan itseni lisäksi yli kaiken. Hienoista muutosvastarintaa tosin oli aikanaan havaittavissa. Hyviä ystäviä minulle on kertynyt hienosti elämän eri vaiheissa, ja he ovatkin onnellisuuden kannalta erittäin tärkeässä asemassa. Vaikka ei se ystävien määrä, vaan se laatu!

Mitä toimenpiteitä projektissa on toteutettu kyseisellä seurantajaksolla, ja miten tavoitteet ovat toteutuneet tähän mennessä?

Edellä mainitut vaimo ja lapsi voitaneen siis sivuuttaa tässä kohdin. Ylempi korkeakoulututkinto on olemassa, mutta jatkuva jatko-opiskelun ja pätevöitymisen tarve takoo takaraivoa osaksi työsuhteen määräaikaisuuden vuoksi, osaksi käsittämättömän akateemisen kunnianhimon takia. Leipätyötä on tehty täysipäiväisesti kohta viisi vuotta, ja työ on haastavaa ja mielekästäkin. Välillä maanantai-aamuisin tai tiettyjen kokousten jälkeen mielipide voi tosin olla tyystin toinen.

Projektin organisaatiossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Olen itse kasvanut hankkeen aloituksesta eli syntymästä noin 120 cm, ja painoakin on tullut noin 60 kiloa enemmän. Alkuvaiheen tukiorganisaatioiden eli vanhempien rooli on tosin vähentynyt selvästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aivan samaa ei voi sanoa sisaruksista, jotka eivät ole olleet mukana hankkeessa alusta asti.

 

Projektisuunnitelmaan on tehty tarkennuksia pitkin matkaa, ja toimintaa on uudelleenohjattu myös toimintaympäristössä havaittujen muutosten mukaan. Lapsena mielessä vilkkunut jalkapalloammattilaisuus Euroopan rahakentillä onkin vaihtunut määräaikaiseen virkamiestyöhön kaupungin keskushallinnossa. Projektijohdon todelliseksi ohjausvälineeksi on välillä arveltu ns. ajopuuteoriaa, sen verran erilainen väliarvion tulema on alkuvaiheen suunnitelmiin verrattuna.

 

Hankkeen jatkon kannalta vaadittavia perusteluja ei ole vaikeata esittää. Perusteluksi riittänee osaksi itse aikaansaatu muutos omassa perheyksikössä, ja etenkin sen nuorimman jäsenen heikko projektinhallintakyky eli elämänhallintataidot. Patrik kun ei osaa vielä edes seistä ilman tukea.

 

Puhtaasti biologian näkökulmasta projektin eli elämän tarkoitus lienee lisääntyminen. Tässä mielessä projekti on jo nyt onnistunut ainakin osittain. Jälkikasvun tulevaisuuden edesottamukset puolestaan tulevat linjaamaan yhteiskunnan sekä tämän projektin näkökulmasta minun lisääntymiseni mielekkyyden.

Projektin lähitulevaisuus ei näillä näkymin tarjoa mitään kovin mullistavaa. Onnellisuutta pyritään tavoittelemaan terveen itsekkyyden rajoissa, aiheuttamatta kovin paljoa murhetta lähiympäristöön. Toiminta rahoitetaan ansiotyöllä, josta saatava korvaus tosin voisi olla runsaampi kuten aina. Lisäisikö se onnellisuuden astetta onkin sitten toinen kysymys. Rahahan ei tuo onnea, mutta kummasti se helpottaa elämää.

Miten projektin toimintaa ja saavutettuja tuloksia on seurattu?

Tänä päivänä kaikenlainen tiedon tallentaminen on tietysti paljon laajempaa mitä vanhempieni nuoruudessa, joten raskauttavaa todistusaineistoa löytynee minustakin maailmalta mappitolkulla. Lisäksi olen itse syytänyt virtuaalitodellisuuteen enemmän tai vähemmän luotettavaa tietoa itsestäni kenties liikaakin.

Stasimaista tietojen keräämistä itsestäni en ole havainnut, vaikka äidilläni aikamoiset määrät valokuvia minusta ja muista perheenjäsenistä onkin. Toiminnan tuloksien arviointikin on suureksi osaksi omassa päässä tapahtuvaa. Lähipiiri tietysti tekee koko ajan osallistuvaa arviointia, ja samalla mittaa subjektiivisin mittarein edesottamuksiani.

Seurannan vaikutukset toimintaan ovatkin asia erikseen. Astiat laitan välittömästi pesukoneeseen, mutta jalkapalloa käyn yhä potkimassa lasinilkoista ja perustelluista kieltävistä kehotuksista huolimatta.

Projektin kokonaisbudjetti

Kustannustilanne on tasapainoinen, sillä jotakuinkin kaikki mitä on tullut on mennytkin. Se lienee ollut myös odotettavissa, sillä kovin kummoisia ulkoisia rahoitusosuuksia projektiin ei ole viime vuosina enää ennakoitukaan.

Lukioaikana mietimme parin ystävän kanssa mahdollisuutta viettää vapaaherran elämää naimalla rahaa, mutta valitettavasti en ole siinä oikein onnistunut. Kaiketi minusta on aina puuttunut se jennidahlman-räikkösmäinen häikäilemättömyys, jolla tavoitteeseen olisi pitänyt pyrkiä.

Myöskään Kummelin "Perintöä odotellessa" –sketsi ei istu minun elämääni, joten budjetin mahdolliset rahoitusvajeet täytyy pystyä kattamaan itse. Väliarvioinnin kohdalla budjetti on siis jotakuinkin tasapainossa, tosin odotukset seuraavalle kymmenvuotiskaudelle ovat korkeammalla mitä menneiden opiskeluvuosien talouden tilanne.

Johtopäätökset ja toiminnan ohjaus

Elämäni perusasiat ovat kunnossa. Ympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi muutamat tekijät kuten vakituinen työ ovat vielä toteutumatta, ja jälkikasvun suhteen kärsittiin hienoisista kasvukivuista. Sen sijaan parisuhde, koti, ystävät ja elinympäristö ovat jopa paremmassa kunnossa mitä odotettua. Syytä kovin kummoiseen kriisiin ei siis ole, kunhan terveydentilaan ei tule mitään dramaattisia muutoksia, jotka ennakoisivat projektiajan nopeata ja merkittävää lyhenemistä tai laadun alenemista.