Prisuhde ja perhe”Isi hei, mä leikin dinosaurustutkijaa!”

Prisman dinosaurusdokumentit ovat meillä kovassa käytössä. Seuraukset näkyvät ja kuuluvat niin kotona kuin päiväkodissa. Jälkikasvu väittelee asiantuntevan kiivaasti teoriasta, jonka mukaan Tyrannosaurus Rexillä oli nuoruusvaiheessa höyhenpeite, joka korvautui aikuisiällä suomupeitteellä. Päiväkodin tädit ovat helisemässä.

”Stegosaurus on musta tosi kiinnostava. Sen selkälevyt muuttuvat tarvittaessa uhkaavan punaisiksi.” Sanomattakin on selvää, että pihapiirimme on täynnä huippumielenkiintoisia fossiileja. Joka toinen kivi on nuoren tutkijan aarre, jossa ”on dinosauruksen jäänne”, ja joka on ”ainakin 60 miljoonaa vuotta vanha”.

dinosaurustutkijaOlen aina pitänyt Lassi ja Leevi -sarjakuvasta. Lassi on äärimmäisen innostunut dinosauruksista. Kovasti pahvilaatikkoa muistuttavalla aikakoneella on helppo singahtaa ajassa taaksepäin tarkistamaan tutkijoiden teorioita. Erään reissun jälkeen kertakäyttökameran kuviin oli jopa tallentunut aineistoa, joka todisti dinosaurusten fysiologiasta ja anatomiasta tiedemaailmaa mullistavia faktoja. Mielikuvitusköyhä isä tosin kommentoi sarkastisesti dinosaurusten näyttävän kovin muovisilta.

Aiemmin sarjakuvalle hekotellessani samaistuin osin tahtomattanikin Lassiin. Nyt maailmaa huomaa yhtäkkiä katsovansa enemmän Lassin isän silmälasien läpi. Täytyy varoa, etteivät omat kommentit muutu yhtä sarkastisiksi. Polkupyörääni huollan jo lähes samalla intohimolla mitä Lassin isä. Aamu-unisuus sentään painaa vaakaa toiseen suuntaan.

Surullinen fakta taitaa olla, että kaikki pihalta löytyvät fossiilit eivät löydy kiviin painautuneina. Osa istuu hiekkalaatikon reunalla muistikirja ja kynä kädessä.