Otetaan positiiviset asiat alkuun, jotta kenellekään ei tule paha mieli. Lukemisen voi sen jälkeen lopettaa ja lähteä vaikka lenkille.

Minun mielestäni LVM:n digi-tv-mainokset olivat mukavia. Etenkin vanha pariskunta oli sympaattinen. "Digi, digi."

Sitten asiaan. Nick Hornbyn Hyvät ihmiset -romaanin yksi päähahmoista on David, kolumnisti ja Hollowayn vihaisin mies. Ymmärrän Davidia. Kiukku auttaa kirjoittamaan, ja YLE yhdessä digitelevisioon siirtymisen kanssa antaa oivan inspiraationlähteen.

Valtakunnan digiräksyttäjä Petteri Järvinen on valitettavasti ollut oikeassa kaikki nämä vuodet. Televisiolähetysten digitalisointia ajettiin lähes kymmenen vuotta kuin sitä kuuluisaa käärmettä pyssynpiippuun. Nyt käärme lymyää piipussa, eikä pyssyä uskalla käyttää.

En ala meuhkaamaan niistä kuluista ja kustannuksista, joita digitelevision laboratoriomaaksi julistautuminen Suomelle aiheuttaa. Toteanpahan vain, että kansallisen päätöksenteon aikaan aktiivisesti itsensä digitöllön tulevaisuudenvisioissa nähnyt maailman johtava matkapuhelinvalmistaja ei tätä testikuvalaskua maksa. Firman merkitys kansantaloudelle lienee sitä luokkaa, ettei laskua myöskään käydä Keilaniemessä juuri heiluttelemassa.

Omakohtaista iloa digiaikaan siirtyminen on aiheuttanut lähestulkoon joka iikalle. Siirsin oman vastaanottimeni hankintaa aina kesälle saakka varmistaakseni lastentaudeista päässeen laitteen saamisen. Kun meikäpoika marssii boksiostoksille, on silloin saatava parasta mitä on tarjolla. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Ei tuonut digiboksien testivoittaja paratiisia Pakariselle. Taisin veikata väärää hevosta, tai sitten kaikki hyllyllä maanneet vastaanottimet ansaitsisivat matkan liimatehtaalle. Tai mihin kelvottomia hevosia nykyään kuskataankaan.

Alkuun vehje temppuili aivan perusominaisuuksiensa suhteen. Muistatko itse ostaneesi kolmen ja puolen tuhannen markan videoita, jotka eivät olisi nauhoittaneet? En minäkään. Kuudensadan euron tallentavassa digiboksissa se kuuluu laitteen persoonallisiin "ominaisuuksiin".

Menetettyäni muutaman jakson Kyllä, herra ministeriä, ajoi Turun Kaapelitelevisio kaapeliverkon kautta automaattisia päivityspaketteja. Sitä ennen olin kokeillut keskustelupalstoilta oppimaani keinoa eli ns. tuulettanut laitetta. Toimenpiteellä ei tarkoiteta halvatun rakkineen paiskaamista ulos olohuoneen ikkunasta runsaiden kirousten kera, vaan sähköjohdon nyppäämistä hetkeksi irti. Ensimmäinen vaihtoehto kävi kyllä useampaan otteeseen mielessä.

Päivityspaketti teki tehtävänsä, ja olin hetken onnellinen digiboksin käyttäjä. Mutta kuten saduissa ja tosielämän tarinoissa, ei onnea kestänyt kuin hetken. Koitti kymmenen vuotta odotettu päivä. Suuri D-day.

En tiedä toiko digilähetyksiin siirtyminen liikaa "odottamatonta" kuormitusta vai eikö vuosien testausta ehditty tehty huolella. Syyskuun ensimmäisen päivän aamuna tökki näet lastenohjelmien aatelia oleva Late Lammas, ja nauhoitettu Nirvana muuttui pätkiväksi pikselimössöksi. Ei varsinainen etu tallennettaessa musiikkidokumenttia.

Kesä meni YLEä kehuessa. Oli Areenaa, Serranon perhettä ja onnistuneita sarjauusintoja. Syksyn pimetessä on pimentynyt myös YLEn ohjelmasuunnittelijan polla. Kyllä, herra pääministeri lopetettiin kesken kolmen jakson esittämisen jälkeen. Maanantaille tuli pikauusinta lauantai-illan Uutisvuodosta ja keskiviikkoisin hortoillaan Basaarin kujilla. Tsiisus, kuten Hesarin Nytissä todettiin.

Toinen Vasaramäen vihaisinta miestä ärsyttävä asia on ohjelmaoppaan toiminnan epäloogisuus. Katsottaessa digiboksin ohjelmaopasta YLEn kanavien kautta, näkyy illan ohjelmalistauksessa pelkkä YLEn kanavien tarjonta. Muiden kanavien kautta ohjelmaopasta selatessa näkyvillä on kaikkien kanavien tarjonta. Hyvä YLE! Jessus.

Kolmas kiukutuksenaihe on kuvasuhteen muuttuminen. Televisiomme on noin viisi vuotta vanha täysin kelpo vehje, mutta ei ns. laajakuvatelevisio. Nyt taitaa olla edessä uuden laitteen hankinta. Kuulen kodinkonekauppiaiden jo hierovan karvaisia kämmeniään.

YLE lähettää nykyään osan ohjelmistaan laajakuvana, jolloin kaapelitaloudessa yhä ilman boksia katsovalle television ylä- ja alalaitaan tulee leveä musta palkki. Boksin kautta televisiota katsottaessa tilanne on vielä surkeampi.

YLEllä tekstitys ja kuva kulkevat toisistaan erillään. Sen seurauksena kuvaa ja erityisen häiritsevästi tekstitystä häviää reunoilta, mikäli boksin asetuksien kuvasuhde on televisiollemme normaali 4:3. Toinen vaihtoehto on venyttää ihmiset todella hoikiksi muikeloiksi valitsemalla AV-asetuksista kuvasuhteeksi laajakuva eli 16:9. Lähetysten epäsäännöllisyyden seurauksena boksin järjestelmäasetuksia saa olla vekslaamassa jatkuvasti, eikä normaalia kuvaa saa silti aikaiseksi. Jösses.

Hollowayn vihaisin mies David muuttui sietämättömän ihanteelliseksi aviomieheksi, perheenisäksi ja maailmanparantajaksi tavattuaan salaperäisen parantajan, DJ Goodnewsin. YLE on mielestäni minulle velkaa ainakin kyseisen gurun yhteystiedot.

Linkit:


Digitelevisio
DigiTV
Nick Hornby: Hyvät ihmiset