Pohdinta ja pähkintä”I could murder for a pint”

Sitä tietää olevansa heikossa hapessa, kun pelkkä sähköpostin kirjoittaminen sai kainalot kostumaan. Keuhkokuume ei ole kiva leikkikaveri, eikä astmaatikon pelko tukehtumakuolosta anna puhtia elämään.

Sängynpohjalla vietetyssä viikossa oli toki jotain hyvääkin. Tuli katsottua aikanaan ostamiani dvd-sarjoja.

Brittiläisen 80-luvun sarjan Näkemiin vaan, murun (Auf Wiedersehen, Pet) sanotaan olevan hauskin ja todenmukaisin työläiskomedia, joka on ikinä näkynyt televisiossa. Kuluneen reilun kahdenkymmenen vuoden aikana ei ole ilmestynyt todellisia haastajia.

Koska olin aiemmin lainannut klassikkoasemaan nostetun ensimmäisen tuotantokauden ystävälleni (joka myös sairasti keuhkokuumetta), siirryin suoraan toiseen tuotantokauteen. Olin toki nähnyt jaksot aiemmin, mutta se ei vähentänyt nautintoa. Päinvastoin.

Sarjassa on kyse seitsemästä brittiläisestä rakennusmiehestä, jotka ovat hitsautuneet yhteen aikanaan Düsseldorfissa tekemänsä työrupeaman myötä. Ensimmäinen tuotantokausi sijoittuu Ruhrin alueen sydämeen, jossa brittimuurareilla on sopeutumista ajatukseen, että esimies komentaa kauniilla saksan kielellä.

Thatcherin Britannia ei ollut työmiehelle helppo paikka. Töitä ei juuri ollut tarjolla, mikä ajoi miehet pois perheittensä luota etsimään työtä mistä tahansa. Vaikka ketkun paikallisen rikollispomon leivistä, kuten toisen tuotantokauden tarinassa.

Sarja on toki komediaa, mutta siinä on vankka draaman vire. Hahmot ovat erinomaisia, kuten niitä tulkitsevat näyttelijätkin. Rujoa Ozia esittävä Jimmy Nail on helposti miellettävissä geordieksi, jonka puheesta ei kukaan saa selvää Newcastlen pahamaineisen Gatesheadin ulkopuolella.

Pohjoisenglantilaisten hahmojen taustan tiivistää sarjassa käyty kahden etelästä kotoisin olevan poliisin keskustelu, jossa vanhempi konstaapeli kysyy nuoremmalta, kokeeko hän olevan työväenluokkaa. Nuorempi vastaa olevansa talonmiehen poika. Vanhempi poliisi toteaa nuoremmalle, että kunhan he ovat yöpyneet yön Newcastlessa, huomaa nuorempi olevansa vankasti keskiluokkaisen taustan omaava. Näkemiin vaan muru on samaan aikaa viihdyttävä, että viiltävän älykäs.

Joskus hallinnon myyränä sitä kaipaa brittimuurarien suoraviivaiseksi kuvattua elämää. Työpäivä, jossa ei ole epäselvää mitä tehdään ja miksi, jonka jälkeen kaverien kanssa tuopilliselle jos toisellekin paikalliseen baariin.

Toisaalta, STX:n telakka huohottaa keuhkokuumeisen lailla, ja lomautettujen miesten päivistä on romantiikka kaukana. Näkemiin vaan muru taitaa olla lähempänä tämän päivän Turkua mitä toivoisikaan.

Linkit:
Näkemiin vaan muru (englanniksi)