"Mennään kaffilaan! Mennään kaffilaan!" – Patrik, 3 v.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Armeijan aamut, opiskeluvuodet, raastavat kesätöiden heräämiset kukonlaulun aikaan, työelämään pysyvämmin siirtyminen ja vauva-ajan vanhemmuuden aamut ja yöt. Olen selvinnyt läpi tuulen ja tuiskun, itkun ja hampaiden kiristelyjen ilman vakavampaa piristeriippuvuutta. Nyt olen koukussa sekä kylmiin, että kuumiin piristeisiin.

 

Kolasodat (Cola wars) ovat riehuneet kuluttajien sieluista taistellen viimeisen neljännesvuosisadan ajan. Olen marssinut molempien virvoitusjuomajättien väreissä. Välillä olen liputtanut Pepsin, välillä Coken puolesta. Tällä hetkellä hampaitani nakertaa säännöllisimmin Coca-Cola Zeron, äijäkolan ja/tai Vanhas-kolan, tarjoamat happohyökkäykset. En ole silti myynyt sieluani kummallekaan osapuolelle, vaan olen pysynyt tarjousten perässä juoksevana palkkasoturina. Tyydytän tarpeen vaatiessa himoani myös Pepsi maxia lipittäen.

 

En tiedä olenko siis varsinaisesti kolasotien uhri, mutta ainakin olen rahoittanut taistoa avokätisesti vuosien varrella. Amerikkalainen hapatus on iskostunut syvälle limbiseen järjestelmääni, sillä mittaan paikkakunnan sivistyksen tasoa myynnissä olevien kylmien kolapullojen vetoisuuden mukaan.

 

Ismo Alanko lauleskeli aikanaan taiteilijaelämästä ja päiväannoksista. Voisin suuremmin liioittelematta mukailla miestä hoilaten "Kaksi litraa Zeroa on päiväannoksein… Liikaa, vain vähän liikaa on riittävä annokseni…"

 

Ilman erillistä alleviivausta olet varmasti jo ymmärtänyt minun hankkineen viime vuodet oman kofeiiniannokseni mustan, kylmän juoman muodossa. Nyt tilanne on riistäytymässä käsistä. Kuten kunnon addikti ikään, en pidä itseäni vastuullisena ongelmistani vaan syytän ympäristöä.

 

Julkishallinnon byrokratian sydän ei ole luova IT-yritys tai mainostoimisto, vaikka töissä luoviminen välillä melkoista luovuutta vaatiikin. Ei siis liene yllättävää, että kahvitauot ovat nimenomaisesti kahvitaukoja. Tarjolla on toki myös teetä, jota olen opetellut pienemmän pahan periaatteen mukaisesti juomaan. Kolajuoman, tuon nuorisohapatustuotteen, hinta on sen verran suolainen, että pihi addikti miettii liian pieneltä tuntuvan pullon lunastamista kahteen kertaan.

 

Huumeidenkäyttäjien kohdalla puhutaan usein ristiriitaisesta porttiteoriasta. Sen mukaan mietojen huumeiden käyttö toimii "porttina" kovempiin aineisiin. Yleisin selitys porttiteorialle on, että mietoja huumeita täytyy ostaa samoilta välittäjiltä, jotka myyvät vaarallisempia huumeita, mikä osaltaan johtaa kovempien aineiden käyttöön.

 

Teoria toimii osittain omalla kohdallani. Työpaikan kahvitaukojen säännönmukaisuus ja toistuvuus, tarjolla oleva maksuton "kama" eli kahvi ja tee sekä käyttöä tukeva ja siihen jopa kannustava sosiaalinen ympäristö ovat ohjanneet minut näiden kuumien aineiden käyttäjäksi. Olen jo satunnaisesti sortunut teen sijasta kahviin, vaikka sitä sokerilla ja maitotilkalla olen laimentanutkin.

 

Kofeiiniaddiktiosta irti räpisteleminen on tähän aikaan vuodesta vaikeaa. Vaikka ulkona on valoisaa, ja unentarpeen voisi kuvitella olevan vähäisempi mitä talvisin, vaikeuttaa omaa elämääni toinen addiktio. Käynnissä on jalkapallon EM-kisat. Puolille öin venyvät televisiontuijotukset eivät varsinaisesti helpota aamuherätyksiä. On tarjolla kuinka paljon kolaa tahansa.