Maikkarin parhaita sarjoja on kotimainen standup-koomikkojen tähdittämä W-tyyli. Andre Wickströmin kuvitteellisen talk shown tekemistä kuvaava puolituntinen on tuoreesta näkökulmasta tehtyä ja taatusti naurettavaa. Oma elämä tuntuu välillä vastaavalta komiikalta.

"No niin, tänään on edessä hyvä show. Vieraana on lööpeistä ajankohtaisen ammatin edustaja eli pappi, moderniin köyhälistöön rankattava opiskelija, opiskelijoista työelämään astuneita lääkäreitä sekä klassisia perhesuhdekiemuroita äitien, tyttärien, miniöiden, anoppien ja appiukkojen kesken. Aiheena on klassinen perhejuhla eli ristiäiset. Mennään ja tehdään hyvä show. Hyvällä sykkeellä, hei."

Poikamme ristiäisten valmistelu tuntui hieman W-tyylin kaltaiselta touhuamiselta. Vaimo oli klassinen tuottaja/tehosekoittaja Saariluoma, ja itse olin enemmän Wickströmin kaltainen oman ohjelmansa turisti. Showssa esiintyviä kummeja, perheenjäseniä ja pappia lappasi studiossa eri aikoihin, heille annettiin niin ohjeita, tehtäviä kuin rekvisiittaakin, ja ruokaa sekä juomaa roudattiin eri puolilta tapahtumaa varten. Päällä oli siis perinteinen juhlahärdelli.

Ristiäisiä vietettiin meillä kotona, mikä oli helpompaa ja luonnollisemmankin tuntuista meille. Itse juhlakalu ei tiennyt odottaa/jännittää tilaisuutta lainkaan, sillä hänellä ei ollut mitään käsitystä tulevasta. Mielenilmaus itse showsta saatiinkin sitten suorassa lähetyksessä. Onneksi äänitarkkailijat olivat tarkkana.

Ohjelman kuumin kysymys oli tietysti uuden ihmisen nimeäminen. Meille vanhemmille ei nimen päättäminen ollut missään vaiheessa vaikeata, vaan se oli tiedossa ja yhteisymmärryksessä päätetty jo hyvissä ajoin ennen pojan syntymää. Tosin pitkään olimme siinä uskossa, että esikoisemme onkin tyttö, joten pojan nimen miettiminen tuli vaihtoehdoksi vasta hieman myöhemmin. Joka tapauksessa pojan ei tarvinnut jännittää sitä, että nimeä vaihdeltaisiin papin jo seistessä olohuoneessa. Vaikka ei kyseessä mikään ehdottoman lopullinen päätös ollut, sillä muuttihan juuri Norjassa eräs mies etunimensä Batmaniksi kun ei vanhempien antama etunimi miellyttänyt.

Mistä meidän poikamme nimi juontaa juurensa? Eipä juuri mistään. Mietimme päämme puhki erilaisia mukavia pojan nimiä, mutta lähes aina nimi assosioitui johonkuhun henkilöön, jonka jompikumpi meistä tunsi, eikä halunnut omasta pojasta samannimistä. Toinen kohta oli se, että emme halunneet pojallemme samaa tilannetta mitä isälleen, jonka nimi on omassa ikäluokassa yksi suosituimmista, tai jota joutuu selittelemään. Mikkoja kun on nykyisistä noin kolmekymppisistä miehistä melkoinen osuus, ja Juhaninpoikia aivan liian vähän.

Kustaa Vilkunan "Etunimet" (1990, Otava) tulikin tutuksi kun pläräilimme nimiehdotuksia, ja maiskuttelimme niitä suussamme. Toki samalla lapsellinen isä mietti erilaisia sanamuunnoksia (munasaannoksia), jotta nimi ei muodostaisi mitään kovin ilmeistä ja huvittavaa.

Sukunimenhän poika perii äidiltään, joten hänestä tuli Peltoniemi. Tämä oli meille selvää jo kauan ennen Jutan raskautta kun kumpikin meistä piti naimisiin mennessä oman sukunimensä. Tältä pohjalta lähdettiin siis liikkeelle.

Lopulta ensimmäinen etunimi johon päädyimme, viittaa latinan sanaan "pyhimys", sekä vuonna 461 kuolleeseen Irlannin käännyttäjään ja kansallispyhimykseen Patriciukseen. Toinen etunimi on puolestaan klassinen raamatullinen nimi, vaikka meidän tapauksessa toiseksi nimeksi haettiinkin lähinnä kokonaisuuteen sopivaa, edellä mainitut "ehdot" täyttävää nimeä. Koska raamattu ei ole meillä päässyt kulumaan lukemisesta hiirenkorville, niin nimen kreikkalainen muoto heprean kielestä Elia, "Jahve on Jumalani", ei ollut päällimmäisenä mielessä. Meille nimi assosioituu ennemminkin Kalevalan kokoajaan ja kielentutkijaan Lönnrotiin.

Mikä siis pojan koko nimi on? Patrik Elias Peltoniemi. Ainahan nimessä joku juju pitää olla.