Pohdinta ja pähkintäTyhmyys on uusiutuva luonnonvara, eikä ihminen tunnu oppivan virheistään. Onko kyseessä yksi ja sama asia, kysyy toinen tyhmä. Nämä ajatukset tulevat ensimmäisenä mieleen kun katsoo Ylen esittämää erinomaista Generation Kill -sarjaa.

Irakin sodan alkuvaiheissa vuonna 2003 journalisti Evan Wright kirjoitti paikan päältä artikkeleita Rolling Stone -lehteen. Televisiosarja on tehty kyseisten tekstien pohjalta, ja perustuu tositapahtumiin. Siksi jenkkipoikien surkuhupaisan mökellyksen katsominen turvalliselta kotisohvalta nostaa pintaan ristiriitaisia tunteita.

Vieraan kulttuurin ymmärtämättömyys, sivistymättömyys, sokea käskyjen totteleminen ja silkka tyhmyys. Tehtävänannot, joiden toteuttaminen sotii kaikkea logiikka vastaan. Fubar, kuten kaiketi II maailmansodan aikana tavattiin sanoa. Irakissa sotineilla lienee jo käytössä joku toinen slangisana.

Järjettömien käskyjen vuoksi kerta toisensa jälkeen oman henkensä vaarantavat sotilaat tekivät nopeasti vastaan panemattoman yhteenvedon omasta kenttäjohdosta: "the battlefield that is Iraq is filled with fucking retards." Tämän päivän Tuntemattoman sotilaan Rokka olisi kaiketi tiivistänyt tilanteen samoin sanoin. Jos osaisi englantia.

HBO:n minisarja tuo oivallisesti esiin sen, miten sodankäyntiä sanelee upseeriston oma kunnianhimo. Miehistön vaarantaminen ei tunnu missään, kunhan uhkarohkealla manööverillä on mahdollisuus erottua oman armeijan massasta. Päästä takaisin peliin, kuten sarjan "First Recon Battalionin" poikia kähisten johtava Kummisetä sanoisi.

Niinpä John Fogertyn Fortunate Sonin sanoma on yhä yhtä ajankohtainen mitä kirjoitusaikanaan. Jenkit hakkaavat yhä päätään seinään samalla menestyksellä mitä 40 vuotta sitten. Maisema vain on vaihtunut Vietnamin viidakoista Lähi-idän aavikoihin. Ja hinnan maksavat yhä ne vähemmän onnekkaat pojat.

Fubar.



Linkit:
Generation Kill – Rolling Stone (englanniksi)
Generation Kill - Yle