Kesäloma tuli ja meni. Varsinaisesta lomasta jäi päällimmäisenä mieleen pikkusiskon häät ja viikko Garda-järvellä. Vuoden 2006 kesäloma kuitenkin päättyi tavalla, joka varmasti jäi mieleen.

Kesäkauteeni kuuluu pelata joka sunnuntai-ilta Impivaarassa jalkapalloa. Suurin osa viikonlopuista potkitaan "nurmella", jonka kutsuminen perunapelloksi saisi maanviljelijän pahastumaan. Kyseisenä sunnuntaina olimme kuitenkin päässeet livahtamaan oikealle nurmikentälle, jonne täytyy joko kiivetä kolmimetrisen aidan yli, tai ryömiä ahtaasta aukosta aidan ali.

Päivällä luontoa armahtaneen ankaran sateen vuoksi paikalle oli vaivautunut vain viisi innokkainta. Vajaan parin tunnin pallon peluun jälkeen olimme valmiita lopettelemaan. Viimeisen pienpelin viimeisen maalin tekeminen onnistui minun kahden hengen joukkueeltani. Olimme ensimmäistä kertaa illan aikana voittamassa kahden hengen joukkueella kolmihenkisen jengin, ja halusin juhlistaa voittoa puskemalla pallon päälläni maaliin. "You stupid bastard!", kuten John Cleese olisi huutanut, jos olisi ollut paikalla. Valitettavasti vanha montypython oli jossain aivan muualla.

Luksaatiolla tarkoitetaan olkapään sijoiltaanmenoa. Traumatologian kirjan mukaan "Olkaluu menee sijoiltaan useimmiten kaaduttaessa ojennetun ja loitonnetun yläraajan päälle. Kapseli antaa perään, ja caput siirtyy alas ja eteen nivelen reunan yli. Näin syntyy sijoiltaanmeno eteen, luxatio anterior…" Niin niin, mutta miksi tässä ei puhuta mitään siitä eläimellisestä kivusta, mikä valtaa koko kehon ja saa silmissä sumenemaan?!

Hetken puhaltamisen jälkeen tajuntaan iski ensimmäinen kysymys: Miten helkkarissa pääsen ylipäätään kentältä pois? Aidan yli ei juuri kiipeillä olkapään roikkuessa suurin piirtein navan alapuolella. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ryömiä aidan ali. Mieleen tuli kummasti kaiken maailman toimintasankarit, jotka mätkivät pahiksia puolen tunnin vammakierteen jälkeen. Miten monta kertaa Tappavan aseen Mel Gibsonilta on oikeasti mennyt olkapää sijoiltaan?

Aidan ali ryömiminen oli esileikkiä verrattuna seuraavaan haasteeseen. Liikenneradiossa olisi kansanedustaja Salovaara kauhistunut, jos olisi tiennyt minun ajaneen autoa tuossa tilassa kotiin halki kaupungin. Liikenteen vaarantaminen ei tosin ollut päällimmäisenä mielessä vaihdellessani vasemmalla kädellä vaihteita ja huolehtiessani siitä, että taju ei karkaa. Talvisodan henkeä, jos hieman liioittelen.

"Etuluksaation diagnoosi on helppo. Olkapään ääriviiva on muuttunut, koska nivelkuoppa on tyhjä ja palpoitavissa." (Traumatologia, 5. painos, 1995). Pyysin vaimoani leikkaamaan paidan päältäni saavuttuani kotiin. Kirja oli oikeassa, diagnoosin teko oli helppoa! Jopa minä kykenin näkemään olkapään olevan ihan muualla kuin oikealla paikallaan.

Kotoa singahdimme pääterveysasemalla kaupunginsairaalaan. Koska röntgen oli kiinni, rajoittui hoito pelkkiin kipulääkkeisiin. Mömmöt poskeen, ja tiukka pistos lihasrelaksanttia pakaraan. Sepä vasta olikin tujaus! Koko takapuoli oli tulessa, ja nyt vielä kaksi viikkoa pistoksen jälkeen on puoli persettä mustelman peitossa!

Riensimme siis TYKSiin röntgeniin, jossa odottaminen jatkui. Mielessä kaikuivat vaimon sanat: "Jos olkapää on kauan poissa paikoiltaan, menevät lihakset niin kovaan kramppiin, että paikalleen laittaminen eli reponointi voi olla vaikeata". Arvaa pyörivätkö kellon viisarit mielestäni vinhasti?

Röntgenkuvissa ei onneksi näkynyt murtumia, joten vihdoin oli reponoinnin vuoro. Menetelmä oli yksinkertaisuudessaan nerokas. Asetuin ähkien mahalleni sängylle, kipeä käsi ulkopuolella roikkuen. Ranteen ympärille aseteltiin lyijypuntti, jonka jälkeen oli määrä rentouttaa käsivarsi. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta niin vain olkapää muljahti paikalleen. Ensin pienempi lumpsahdus, ja hetken päästä pirun kivulias kunnon muljahdus. Hoitaja kysyikin välittömästi: "Sattuiko paljon, vai oliko tuo primitiivinen huudahdus?" Päättele itse. Sattui niin maan primitiivisesti!

Kotiuttamisessa oli tyly meininki. Kirurgi tuli sängyn päähän, jossa minä makasin kipulääkkeistä ja väsymyksestä tokkuraisena, totesi kirjoittavansa viikon sairaslomaa ja antoi hoito-ohjeeksi kantositeen viikon ajaksi. "Kannattaa pyytää työterveydestä lähete takaisin, mikäli olkapää yhä muljahtelee." Ei kuntoutusohjeita eikä muitakaan turhia kyselyitä. Saanko esitellä: Turun oma tohtori Gregory House, M.D.

Traumatologian kirjan mukaan alle 20-vuotiailla olkapää täytyy immobilisoida kantositeellä viideksi viikoksi. Alle 30-vuotialla olkapää pitää olla tuettuna ja liikkumatta kolme viikkoa. Yli kolmekymppisille riittää viikko, sillä toipumisennuste on jo valmiiksi niin huono. Arvaa kuka on kymmenen kuukautta sitten täyttänyt kolmekymmentä? Maaginen rajapyykki, sanoisin.

Tietyssä mielessä tähän on jo tottunut. Kesärutiineihin tavallaan jo kuuluu se, että joku paikka on paketissa. Toipumisen toivoisi tietysti käyvän vauhdilla, mutta liikunnan riemu on taas unohdettava hetkeksi. Erityisesti harmittaa jokakesäisen 10-ottelun meneminen sivu suun. Toisaalta, jos loukkaantuminen ei olisi tapahtunut jalkapalloa pelatessa, olisi se voinut käydä jossain muuallakin.

Ensi kesän osalta kysymys kaiketi kuuluukin: "Pistetäänkö pakettiin?" Arvottavana on vain ruumiinosa, jonne ja jota kysymys koskee.