Parisuhde ja perheEnsin ne olivat vähän pelottavia isoja poikia. Sitten homma alkoi varovasti kiinnostaa myös itseä. Lopulta sellainen oli saatava itsellekin. Mopo.

Pari kivuliasta syysliukkailla kaatumista myöhemmin olin valmis luopumaan koko vekottimesta. Alkuvuodesta syntynyt kaverikin vaihtoi kevariin.

Muutama vuosi myöhemmin mopopojat näyttäytyivät itselle vain ja ainoastaan ärsyttävinä pärisyttelijöinä. Sääntöjä tuntemattomina liikenteenvaarantajina. Tunne mopopoikia kohtaa on ollut tähän päivään saakka pääasiassa negatiivissävytteinen.

MopoNyt omalla pihalla päristelee oma pieni mopopoika.

Kuten isommilla ja vanhemmilla virkaveljillä, myös meidän mopopoikamme kommunikaatiokyky, sääntöjen ymmärtäminen ja noudattaminen ovat sangen rajoittuneella tasolla. Puolustukseksi todettakoon, että oma mopopoikamme on vasta 2,5-vuotias.

Vinkuna ja kiekuminen ovat siis erilaisia, sillä joukkoon ei sekoitu matalampaa mörinää, jota korostaa äänen ajoittainen falsettiin nouseminen. Joka tapauksessa meno ja meininki on ainakin isän mielestä hurjaa, ja kenties myös naapureita ärsyttävää.

Itse helvetinkoneesta ei tosin kuulu yhtä kovaa mökää. Meidän mopopojan tapauksessa ääni tulee lähinnä muovirenkaiden rahinasta ja suusta kuuluvasta pärinästä.

Odottelen pelolla minkälainen ymmärtämättömien mielien kohtaaminen meillä on edessä reilun 12 vuoden kuluttua. Poika mankuu mankia, ja isä ei edes yritä ymmärtää perusteluja.

Silloin suhtautumiseni mopopoikiin on todennäköisesti vaihtunut pelkoon ja huoleen itse mopopojan turvallisuudesta.