Futis_75x75-normal.jpgPihapeleissä pelaajat jaettiin nopeasti uudestaan, jos toinen joukkueista vaikutti ylivoimaiselta. Koulun pihallakin järki useimmiten voitti, ellei opettaja ollut tekemässä jakoja. Aikuisikään tullessa joustavuus tuntuu menetetyn. Onko leikinomaisuus korvautunut jääräpäisyydellä?

Eilen oli taas höntsäfutiksen vuoro. Ensisilmäyksellä jaot olivat kelvolliset. Kumpikaan joukkue ei näyttänyt ylivertaisen osaavalta, liikkuvalta, nopealta, vahvalta tai tekniseltä. Kyseiset määreet eivät taida enää sopia meistä juuri kehenkään.

Alku olikin tasainen, mutta hetken päästä ote siirtyi pysyvästi toiselle jengille. Loppulukemat olivat rumat ja tylyt, vaikka maaleista ei tarkkaa kirjaa pidetäkään. Laskentatoimen proffaa lukuun ottamatta.

Suurin ero lapsuuden peleihin löytyi siitä, että vaikka jo parinkymmenen minuutin jälkeen oli selvää, ettei pelistä tule tasaista, ei joukkueita jaettu uudelleen. Näillä mennään, sanoi entinen valmentaja. Luonne ei tuntunut antavan kenelläkään periksi, tai sitten fiksummat olivat hiljaa, ja me hölmömmät purimme vain hammasta.

Pelin päätyttyä jäimme parin kaverin kanssa huohottamaan kentän laidalle. Pohdimme miten jaoista saisi jatkossa tasaisemmat. Esiin nousi mielenkiintoinen ajatus eräänlaisesta pisteytyksestä.

Idea on itsessään yksinkertainen. Pelaaja X arvioidaan 100 pisteen pelaajaksi. Hän muodostaa keskipisteen, jota vasten muita pelaajia arvioidaan. Kaveri Y on hieman heikompi pelaaja, hänen pistemäärä on 90. Z on puolestaan hieman X:ää parempi, ja Z:n pistemäärä on 110. Pisteytyksen jälkeen jaot tehdään siten, että molemmissa joukkueissa on jotakuinkin yhtä monta pistettä.

Pisteytys olisi toki vaikea toteuttaa, ja todennäköisesti nostattaisi suurimmalla osalla karvat pystyyn. Kuka olisi objektiivinen tason määrittäjä, ja mihin pisteytys perustuisi? Eikö tuo nyt ole vähän kaukaa haettua?

Omassa iässä kehitystä ei yleensä tapahdu muuta kuin keskivartalossa. Mukana höntsäilemässä on kuitenkin kaiken ikäisiä pelimanneja. Ikähaitari vaihtelee jossain 20–55 ikävuoden välillä. Mukana on siis heppuja, jotka vasta lähestyvät parasta peli-ikää, ja niitä jotka hyräilevät Bruce Springsteenin Glory Days -kappaleen tahtiin. Unohtaa ei sovi myöskään meitä loukkaantumisherkkiä kavereita, joiden päivän kunto vaihtelee vammojen mukaan.

Pisteytys saattaisi myös nostaa osalle mieleen karvaita muistoja koulun liikuntatunneilta. Silloin jaot tehtiin hieman toisella tavalla. Aluksi valittiin kaksi kapteenia, jotka sen jälkeen saivat valita vuorotellen jäsenen joukkueeseensa. Viimeiseksi valittavan fiilis tuskin hipoi taivaita. Yhden sortin pisteytystä sekin.

Merkillisintä tässä kaikessa onkin oikeastaan se, että höntsäämässä käydään tasan yhdestä syystä; koska se on kivaa. Tai ainakin sen pitäisi olla.

Uudet jaot!