Pohdinta ja pähkintäEi mikään Kunta Kinte.

Vietin viikonloppua lapsuuden kotimaisemissa. Eräänlaisen eristyksen merkeissä kuluneet pari päivää saivat ajattelemaan omia juuriani.

Oman suvun historiasta kiinnostuminen ja sukututkimusten tekeminen ovat varma vanhuuden merkki. Keski-ikää vasta lähestyvänä egoistina kiinnostuin luonnollisesti vain itsestäni.

Lausteen lähiö kuhisi elämää kasvaessani levottomaksikin leimatussa lähiössä. Omassa kerrostalopihapiirissä riitti aina lapsia ja nuoria, mikä myös näkyi ja kuului pihapiirin äänimaailmassa. Aina löytyi joku potkimasta palloa Päreenpolttajaksi nimetyn miehen ikkunan alta tai pelaamasta neppistä hiekka-laatikoiden nurkilta.

Tänä päivänä tilanne on tyystin toinen. Pihapiirin elinkaari on edennyt mummovaiheeseen. Kerrostalokolossien asunnot ovat täynnä eläkkeellä tai eläkeikää lähestyviä naisia. Isoäitejä, leskiä ja vanhoja piikoja. Istutukset kukoistavat vihdoinkin, mutta juuri muuta elämää pihalla ei olekaan näkyvissä.

Vuokratalojen pihapiireissä riittää yhä elämän makua, mutta tuoksut ja äänimaailmat poikkeavat parinkymmenen vuoden takaisesta. Keskustelut käydään lähinnä kaikilla muilla kielillä kuin niillä kahdella virallisella kotimaisella. Käydessäni lähikaupassa, puhuivat siellä töissä olevat keskenään arvaukseni perusteella jollain Balkanin alueen kielistä.

Kiinnitin kauppareissullani huomiota myös parvekkeilla ja talojen katoilla sojottavien lautasantennien määrään. Tavoittelevatko perheiden vanhemmat niiden avulla tutumpaa tunnelmaa henkisestä kotimaasta tänne marraskuisen harmauden keskelle? Lapsien juuret kasvavat kuitenkin jo tähän tihkusateen kostuttamaan pohjoiseen moreeniin.

Tein Lärvikirjassa testin mistä päin Turkua olen. Vastaus oli kaikkea muuta kuin oikea: keskusta. Voiko olla niin, että viimeiset viisitoista vuotta ovat muuttaneet minua niin paljon, että olen irtaantunut juuristani?

Muistan miten kahtiajaettu yläasteemme oli. Olivat Lausteen kasvatit ja Vasaramäen viimeisen päälle puetut. Sosioekonomiset erot olivat melkoiset jo 90-luvun vaihteessa. Voin vain kuvitella miten tilanne on kärjistynyt entisestään.

Olen sittemmin asunut itsekin Vasaramäen alueella ja ihastunut siihen ikihyviksi. Keittiöpsykologit voisivat nähdä aikanaan hommatun ensiasunnon sijainnissa paljonkin symboliikkaa ja selitettävää.

Tunsin silti oloni oudolla tavalla kotoisaksi kävellessäni kaikessa rauhassa pitkin Raadinkadun laitaa. Se on kuitenkin ympäristö, jossa olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni.

Voit ottaa pojan pois Lausteelta, mutta voitko ottaa Laustetta pois pojasta?