Urheilu ja vapaa-aikaOlipa kerran jalkapalloilevan Suomen kuningas. Pitkään hän oli taistellut ja tehnyt urotekoja ympäri Eurooppaa. Nyt kruunupää lepäili jo kotimaisemissaan, harrastaen A-maajoukkuejalkapalloa, ja väläytellen välillä osaamistaan saksipotkujen muodossa.

Pitkään oli kansakunta etsinyt itselleen sopivaa kruununperillistä. Nuorta ritaria, joka voisi ottaa kuninkaan paikan. Vastaan oli tullut erilaisia tattikeisareiden poikia, mutta kukaan heistä ei vaikuttanut kuninkaan arvoiselta. Äänekkäät huudot kaikuivat ympäri Härmää: ”Valtakunta ja puoli prinsessaa maalintekijästä!” 

Nyt kaivattu ritari on löytynyt. En tiedä ratsastaako hän hohtavassa haarniskassa valkoisella hevosella, vai polkeeko verkkareissa pyörää, mutta Roope Riskin tämän kauden turnajaissaldo on omaa luokkaansa. 14 taistoa, 11 täysosumaa.

Keskiviikkoiltana katsomossa oli S-etukorttilaisia, mutta TPS:n laariin satoi roimasti myös muita plussa- ja bonuspisteitä. Varsinainen pisterohmu oli kolmen maalin iltaa AC Oulun kustannuksella viettänyt vasta 19 vuotta täyttänyt RR17.



Milloin Tepsillä on viimeksi ollut riveissään ehta maalintekijä? Kaveri, joka osaa ja haluaa viimeistellä. Joka menee ja tekee määrätietoisesti byrsän. Ei kysele nöyrästi ”onko nyt mun vuoro yrittää” tai ”ei kai kukaan loukkaannu, jos mä lauon?”

Pari ystävääni nosti esiin Niklas Grönholmin nimen. Osa saattaa muistaa hänet kliinisenä viimeistelijänä niiltä vuosilta, jolloin nykyinen maaliruiskumme todennäköisesti söi vielä pilttejä ja mustavalkoisten päävalmentaja viiletti itse tukka hulmuten laidalla.

Itse olisin valmis menemään vielä kauemmas historian hämäriin. Aina Don Johnsonin pastelliväristen pikkutakkien, topattujen olkapäiden ja käärittyjen hihojen 80-luvulle. Sanon nimen Mika Lipponen.

Lipponen oli A-maajoukkuemies, joka sylki tasaiseen tahtiin maaleja. Sillä teholla, että herra loi myöhemmin kelpo uran Hollannin Eredivisiessä hyökkääjänä. Sittemmin vastaavassa on tainnut suomalaisista onnistua vain muuan herra Litmanen.

Nyt pelkona on tietysti muiden seurojen kiihtyvä kuolaus Roopea kohtaan. Nuorella miehellä taitaa olla vielä pari vuotta sopimusta jäljellä, ja toivon totisesti hänen pelaavan ne Suomessa ja Tepsin mustavalkoisessa paidassa. Tämän päivän maakuntalehden jutussahan (ei nettilehdessä, sic!) isoveli Riku Riski jo väläytteli ajatusta siirtyä itse ottelemaan ensi kaudeksi kirkkaampien valojen turnajaissarjoihin.

Fakta on, että käytännössä jokainen suomalainen todellisen huippu-uran ulkomailla pelannut futari on lähtenyt maailmalle melko valmiina pelimannena. Erilaisiin akatemioihin ja reserveihin on hukkunut moni lupaava ritarinalku. Tai sitten on tultu takaisin hakemaan uutta vauhtia kotimaan kentiltä.

Euroopan sarjojen turnajaisissa ei kerry bonusta tai plussapisteitä pelkästä hyvästä yrityksestä tai muiden tekemistä maaleista. Maalibonuksen saa siellä(kin) vain itse tehdystä byrsästä. Ja hyökääjän tehtävä on tehdä maaleja.

Lisäksi kilpailu paikasta auringossa ja tämän päivän prinsessojen huomionosoituksista eli kolmossivun tytön string-pöksyistä on huomattavasti kovempaa. Etten sanoisi jopa raakaa. Parempi harjoitella maalintekoa ja kotivideoita ensin täällä kotimaassa.

Kannattajatkaan eivät taida päästä katsomoon pelkkää paikallisen marketin etukorttia vilauttamalla.