TPS”Puro solisee, puro solisee…”

Tepsin ensi kauden kausikortit ovat myynnissä, vain pelipaikka on epäselvä.

En ole päässyt kärpäseksi Ruissalon toimiston kattoon enkä asentamaan kuuntelulaitteita TPS:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Kurokallion kännyyn, mutta voisin kuvitella keskusteluja käytävän ensi kauden pelipaikasta. Valtakunnan eliittiin kuuluva jalkapallostadion eli Kupittaan Veritas-stadion vai yleisurheilukenttä Urheilupuistossa eli Paavo Nurmen stadion?

Viime kauden kausikortin omistajille tuli kotiin kirje, jossa kaupataan ensi kauden kausikortteja. Samassa kirjeessä toimitusjohtaja Marco Casagrande toteaa suorasanaisesti pahoittelevansa ensi kauden pelipaikan suhteen vallitsevaa epävarmuutta, perustellen asiaa tavalla jonka ymmärtää yksinkertaisempikin:

”…TPS:llä ei ole enää mahdollisuutta Suomen ylivoimaisesti kalleimpaan stadionvuokraan yhdistettynä olemattomiin ottelutapahtuman oheistuottoihin.”

Kyse on siis rahasta.

Casagranden mukaan Kupittaasta aiheutuu TPS:lle vuokrina, muina kuluina ja menetettyinä tuloina jopa 150 000–250 000 euroa enemmän kustannusvaikutusta kuin muilla suomalaisseuroilla on kotikentistään. Jos asia sanotaan suoraan, niin tätä ei suomalaisen jalkapalloseuran perse kestä.

Itsenäisyyden arvoa ei voi mitata rahassa, mutta rahan arvo ymmärretään myös kannattajien parissa. Stadiontaiston tapauksessa itsenäisyys ja taloudellinen realismi tuntuvat kulkevan käsi kädessä kohti Urheilupuistoa.

Pidän itse Paavo Nurmen stadionia pienempänä pahana. Siellä ottelutapahtumaa voidaan sentään kehittää ilman, että se aiheuttaa lähinnä tappiota järjestävälle seuralle. Kenties kentän ympärillä olevaan juoksurataankin sopeutuu samaan tapaan mitä lastenistuimeen pyörän takatarakalla. Eihän se hyvältä näytä, mutta silmä tottuu.

”Paavolle” siirtyminen ei silti olisi liian helppoa. Ilmeisesti TPS joutuu anomaan Palloliiton UEFA- ja liigalisenssikomitealta lupaa pelata Paavo Nurmen stadionilla. Kenttä on liian pieni, stadionilta puuttuvat kunnon valot ja katsomosta kuppipenkit. Ottaen huomioon, että Kupittaalta löytyy edellytykset loistavasti täyttävä stadion, voi päätöksenteko olla vaikeasti ennakoitavaa.

Paikallisuudesta ja päätöksenteosta tulee tietysti vielä mieleen Turun kaupungin liikuntalautakunta, jossa asiaa jouduttaneen pyörittelemään kieli keskellä suuta kuten aikaisempina vuosina. Siellä kun ei voida virallisesti suosia kumpaakaan joukkuetta, eikä seurojen välinen riitely tai Paavon Nurmen stadionin kehittäminen ole ensimmäinen asia mielessä kaupungin yrittäessä tasapainottaa talouttaan. Jos kaupunki jotain suostuu investoimaan, niin valinta kallistunee kaikenlaisten maajoukkueotteluiden kotikentäksi tähtäävään Veritas-stadioniin.

Surkeinta on kuitenkin se, että samaa keskustelua joudutaan käymään kerta toisensa jälkeen, vuodesta toiseen. Toisella osapuolella ei ole todellista tarvetta tulla neuvotteluissa vastaan, mikäli herra Håkansin mielestä harrastaminen saa jatkossakin maksaa. TPS:n talous ja kilpailukyky eivät puolestaan kestä nykyistä toimintamallia.

Niinpä Turussa ollaan stadionneuvottelujen suhteen samankaltaisissa tunnelmissa kuin Studio Julmahuvin klassisessa sketsissä. Yleislakko uhkaa maata, mutta neuvotteluosapuolet eivät pääse sopuun edes kokousviinereiden jakamisesta.

”Sokerit laskee, ei ihmiset!”