TPSFutisEuroopan kulttuuripääkaupungista, iltaa…

Suomalaista kannatuskulttuuria on yleensä kritisoitu, harvoin kiitelty. Milloin katsomossa istutaan liian hiljaa, ja tunnelma on kuin kirkossa ikään, milloin ilman paitaa viikinkisarvikypärät päässä heiluvat humalaiset pilaavat koko kansakunnan maineen. Molempi pahempi.

Mielestäni suomalaisiin katsomoihin kaivataan lisää ääntä. Ilman vuvuzeloja tosin.

Suomen suosituimmaksi itseään perustellusti mainostavan Tepsin otteluissa on oma karsinansa hc-faneille, jotka pitävät kiitettävää möykkää useimmissa peleissä. Meidän muiden kansoittamissa katsomonosissa ei puolestaan parane istua ilmavaivaisena. Päräykset eivät varsinaisesti peittyisi raivoisan kannustuksen äänivallin alle.

Sen sijaan nappulaliigapeleissä tunnelma voi olla tyystin toinen. Siellä on kirjaimellisesti käynnissä ”projekti omat pojat”, ja kannustus sen mukaista.  Osa antaa aplodit kohteliaasti molempien joukkueiden hyville suorituksille, osalla puolestaan mopo keulii kauniisti. Välillä kentällä koheltavien isoveljet huutelevat pikkuveikoilleen tai tuomareille hölmöyksiä, jonka jälkeen vieressä aiemmin keuhkonnut isä tai äiti huutaa vanhemmistaan mallia ottaneelle jälkikasvulleen. Jos kentän reunalla seisovat vanhemmat ovat hiljaa, niin viimeistään valmentajalla on äänekästä asiaa tuomarille.

Nämä ihmiset pitäisi saada myös Veikkausliigakatsomoihin. Ihan samaa tunnetasoa eivät kaikki tietenkään tavoita, jos kentällä kikkailee oman pojan sijasta joku Lontoosta lainattu, mutta nappulaikäisistä olisi hyvä aloittaa. Kun lapset ja nuoret oppivat kannattamaan kotikaupungin jengiä, kasvavat he samalla kannatuskulttuuriin itsestään sisälle. Sen jälkeen katsomossa ei tarvitse istua tuppisuuna aikuisenakaan, ja värin tunnustaminen on mahdollista.

Omassa lapsuudessani joukkueeni valmennus ei kannustanut ainakaan rasitteeksi asti seuraamaan Tepsin pelejä. Otteluissa käytiin, jos se sattui kiinnostamaan. Useimpia ei kiinnostanut.

Mikäli TPS ei jo hyödynnä South West United -verkoston lapsia ja nuoria Tiikeriklubitoiminnassaan, niin nyt olisi hyvä hetki tehdä pitkäjänteiseen strategiaan pieni kurssin reivaus. Nuorissa on kliseisesti sanottuna tulevaisuus. Joko kentällä tai sitten katsomossa maksavina asiakkaina.

Itselläkin innostus on puhjennut uudestaan kukkaan vasta viimeisen viiden vuoden aikana. Siitä kiitos ystävälleni, jonka kanssa otteluissa on mukava käydä ja kommentoida pelaajien esityksiä.

Emme ole enää ihan tiikeriklubi-ikäisiä, mutta ääntä osaamme yhä käyttää. Vaikka kentällä eivät (vielä) kirjaimellisesti omat pojat pelaakaan.

Linkit:
TPS:n Tiikeriklubi
Turku 2011 – Euroopan kulttuuripääkaupunki