TPS_75x75-normal.jpg”Pallonhallinta ei ole mun juttu.” – Marko Rajamäki

Persujen työmies Putkosen mukaan lärvikirja menee kiinni kun korkki aukeaa. Samaa sääntöä pitäisi varmaan soveltaa kannettavaan Tepsin tappio-otteluiden jälkeen. Ei kannattaisi mennä koneelle, ettei tule kirjoitettua sitä mitä ajattelee. Nyt sanomisen pakko ajoi ohi.

Mikä on roolisi joukkueessa, kysytään Tepsin Kennedy Eribalta hänen pelaajakortissaan. Nuoren miehen vastaus on häkellyttävä: ”En tiedä”.

Sama epätietoisuuden tunne vallitsi Tepsin keskikentällä lähes joka jannulla MIFK-ottelussa. Pallo lensi kerta toisensa perään kaaressa puolustuksesta kohti kärkeä. Pelinrakennuksesta ei ollut tietoakaan. Wayne Brownilla oli ottelun jälkeen todennäköisesti ainoastaan niska kipeänä. Bloody hell, juuri tätä pelitapaa pakenin Englannista Suomeen, saattoi ”Väinö” ajatella.

Erityisen outoa Tepsin pitkä ja perään -taktiikasta tekee se, että joukkueen pelaajamateriaalilla luulisi yritettävän jotain ihan muuta. Kärjessä kirmannut Roope Riski on kaikkea muuta kuin target-hyökkääjä. Ei Roope pärjää pystypainissa. Hän tarvitsee juoksupalloja linjan taakse. Mikko Hyyrynen on ainoa hyökkääjä, jonka voisi ajatella pärjäävän kohdehyökkääjänä. Häntä Rapa peluutti laidassa.

Toisessa laidassa puolestaan kirmasi roolistaan epätietoinen Eriba. Ja yllättävän hyvin kirmasikin. Miehen kautta tuli poikkeuksetta joukkueen vaarallisimmat tilanteet. Luonnollisesti Rapa otti Eriban vaihtoon tunnin kohdalla. ”Taitaa joku singaporelainen vedonlyöntisyndikaatti tai triadi pitää Rapaa tiukasti hyppysissään”, totesi ystäväni ilkikurisesti.

Pitkä ja perään -taktiikalla pelaava Tepsi tarvitsisi kärkeen jonkun ison ja vahvan hyökkääjän. Sellaisen kanadalaisen karhun, kuten Frank Jonke. Tai kuten ystäväni sanoi, 25-vuotiaan Mixu Paatelaisen. Sellaista ei taida kuitenkaan olla saatavilla.

Jos Rapa näkee vastahyökkäysten lisäksi ainoaksi tavaksi hyökätä pitkät kukkupallot kärkeen, niin taktinen valmius on huolestuttavan heikkoa. Tiukka ottelutahti ei voi selittää tilannetta. Lähes puolen vuoden kauteen valmistautumisen aikana olisi luullut harjoitellun myös hitaampia hyökkäyksiä. Ehkä ongelma onkin toisaalla?

Pasi Rautiainen totesi aikanaan kakkosvalmentajana toimineen Rajamäen maalivahtitreeneistä lehdistölle jotenkin seuraavaan tyyliin: ”Kysyin Rapalta oliko hyvät treenit. Aivan helvetin hyvät, hän vastasi. Oli varmaan hyvät treenit Läski-Rapalle hänen vedellessä palloja maalin nurkkiin, mutta oliko treenit hyvät maalivahdille, sitä en tiedä.”

Ns. asiantuntijapiireissä nähdään Diego Corpachen vetäneen pääosin joukkueen treenit edellisinä kausina. Voiko todellisuus olla niin, että argentiinalainen suunnitteli pelinomaisten harjoitusten myötä myös pelitavan? Koko taktisen paletin. Nyt Diegon tilalla on Jussi Nuorela, ja Rapalla jäljellä omassa työkalulaatikossaan lähinnä tsemppaus?

Kukaan tuskin kiistää jätkämäisen Rajamäen kykyä motivoida oman kylän pojat taisteluun Klubia tai paikallisvastustaja Interiä vastaan. Niihin otteluihin TPS tulee poikkeuksetta hyvällä taisteluilmeellä, hampaat irvessä ja juoksukilometrejä säästämättä. Valitettavasti tämä ei riitä tavallisissa otteluissa. Derbyyn annettu taktinen ohje ”juoskaa niin että sydän tulee rinnasta ulos” ei motivoi ja ohjaa riittävästi mifkejä ja jaroja vastaan.

Tepsin olisi nykymateriaalillaan syytä pärjätä paremmin. Siitä ei ole kahta kysymystä. Varsinainen kysymys kuuluukin; onko Rajamäen eväät syöty?

Näillä nyt puulta maistuvilla eväillä mennään kuitenkin vielä pitkään. Rajamäki allekirjoitti keväällä uuden sopimuksen, joka sitoo miehen Tepsiin vuoteen 2015 saakka.