Useimmat meistä tietävät Robert Louis Stevensonin mestariteoksen "Jekyll ja Hyde" (Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde) vuodelta 1886. Itse en ole teosta lukenut, mutta perusjuoni hyvän ja pahan kamppailusta samassa ihmisessä on tietysti tuttu.

 

En ole tehnyt itselläni sen kummempia kokeita, mitä nyt välillä juonut tuopin tai kaksi liikaa lonkeroa. Omat "ihmiskokeeni" eivät ole perustuneet suureen mielenkiintoon ihmismieltä kohtaan, kuten hyvää tahtoneen tohtori Jekyllin tapauksessa, vaan lähinnä seurusteluun ystävien kesken.

En rieku ja riehu pahuuden vallassa kaupungin kaduilla, tai haasta edes riitaa nakkikioskin jonossa. Minun herra Hydeni nostaa päätään öisin sängyssä vällyjen välissä.

 

Olen aina ollut nukkumisestani tarkka, vaikka kohtuullisen hyvät unenlahjat omaankin. Mutta kuten osa ystävistäni tietää turhankin hyvin, pohja se on miunkin säkissäin.

Säkinpohja on tullut vastaan ennenkin, mutta etenkin menneellä viikolla. Jälkikasvu on potenut viimeiset viisi viikkoa jonkinmoista flunssan jälkitautia eli julmettua yskää lähinnä yöaikaan tai muuten vain makuulla ollessaan. Käytännössä koko vuosi 2006 painuu muistoihin sairastelujen sävyttämänä. Tämä on samalla herättänyt minussa uinuneen herra Hyden.

 

Rakas pikkupoikamme alkaa olla kaikkea muuta kuin aivan pieni. Pituutta melkoisesti kasvanut roikale on aikamoinen otus vaatiessaan keskellä yötä pääsyä "isoon sänkyyn" eli minun ja paremman puoliskoni väliin. Noin 90-senttinen vonkale elää öisin isänsä lailla jalkapalloilijan elämää, potkien jaloillaan ja tunkien pieniä käsiään sinnikkäästi paljaan selkäni alle.

Hieman huonosti leikatut tai muuten vain terävät pienet kynnet sekä voimakkaat rummeniggemaiset muulinpotkut ovat yhdistelmä, joka syrjäyttää sängyssä nukkuvan tohtori Jekyllin ja herättää minussa herra Hyden.

 

"RRRAARGHHH!" "On se nyt kumma, jumalauta!" Nämä ovat usein herra Hyden ensimmäiset sanat ennen kuin siirrän vauhdilla jälkikasvun aivan äitiinsä kiinni, ja pyydän - ei vaan käsken, Juttaa siirtämään Patrikin takaisin omaan pinnasänkyynsä. Jälkikäteen saatan oikein kavahtaa yöllisiä reaktioitani ja ajatuksiani.

Päivisin pinnani venyy ja kestää melko hyvin. Etenkin työminäni on tohtori Jekyllin kiillotettu kuva. Äärimmäisen harvoin pääsee herra Hyden sivupersoona puskemaan läpi, ja satunnainen "shaatana" livahtamaan huuliltani kuten Jortikalta ikään.

 

Kotonakin tohtori Jekyll kestää kuritusta kohtuullisesti, mitä nyt vanhemmuuden myötä kasvaneiden kotitöiden yhteydessä herra Hyde saattaa ilmoittaa olemassaolostaan. Joku raja se pitäisi olla modernin miehen kotitöissäkin, ollaan sitä tohtoreita tai ei.

Illan vaihtuessa yöhön, ja nukkumatin vierailtua perheemme luona, alkaa herra Hyde odottaa otollista hetkeä. Enkä nyt puhu mistään sinisestä hetkestä, jolloin noustaan nauttimaan Fazerin suklaaherkkua. Herra Hyden hetki on synkkä ja musta. Valitettavan usein kyseinen hetki myös koittaa, ja herään keskellä yötä tuskaisena ja kiukkuisena.

 

Herra Hyde ei ole miellyttävä mies. Omissa toiveissani on, että myös herra Hyde nukkuu tohtori Jekyllin lailla syvää unta viimeistään kolmen viikon päästä. Ratkaisuksi toivon suomalaista muotoilua Muuramelta.

Eilen tuli ostettua Vepsäläiseltä jälkikasvulle uusi suurempi ja tilavampi sänky. Ahtaaksi käyneen pinnasängyn vaihtuminen oikeaan lasten sänkyyn rauhoittavat toivottavasti myös pikku-Hyden öisiä melskaamisia. Jos ei muuta, niin saapahan isompi herra Hyde siirrettyä jälkikasvunsa jatkossa helpommin omaan sänkyynsä harjoittelemaan öisiä muulinpotkuja ja sormiharjoituksia.

 

Siihen asti taidan nukkua osan öistä sohvalla.