Pohdinta ja pähkintä”Huokaus. Ei ole nyt esitteitä. Tuolla pihalla sitä puutavaraa on. Käy sieltä katsomassa.”

Miestenmaailman rautakaupoissa asiakas tuntuu aina olevan väärässä, tai ainakin rasittava ja tyhmä. Myyjän aikaa kuluttava ikävä tapaus.

En ole koskaan ollut rakennustarvikeliikkeissä, rautakaupoissa ja puuparatiiseissa omimmillani. En välttämättä ole tiennyt täsmällisesti sen työkalun, ruuvin tai mutterin nimeä, jota olen ollut vailla. Olen silti ollut se kaveri, joka olisi valmis maksamaan oikeasta tuotteesta ja asiakaspalvelusta. Ratkaisusta.

Tätä eivät tsaarinaikaiseen (asiakaspalvelu)kulttuuriin kasvaneet äijät tunnu ymmärtävän. Suuressa kaupassa myyjä ei välttämättä tule perjantai-iltana ajatelleeksi, että tuokin poropeukalo osaltaan maksaa hänen palkkansa ja ruokakaupan laskun. Pienyrittäjällä ei ole moiseen ylimielisyyteen varaa, mikäli huvittaa jatkossakin ruokkia jälkikasvu. Ei pitäisi olla kauppaketjun myyjälläkään, lapsellinen tai ei.

Ei asiakaspalvelun tarvitse olla ydinfysiikkaa. Itse asiassa olisi ymmärrettävä, ettei myyjän tehtävä edes ole täyttää kaikkia asiakkaan oikkuja, vaan hoivata asiakkaan ja palveluntarjoajan välistä suhdetta. Asiakkuutta.  Oma suhteeni sai perjantai-iltana aimo kolauksen, vaikka heidän myymänsä tavara eli tuote on varmasti priimaa. Taitavat silti jäädä ostokset sieltä tekemättä.

Spede teki aikanaan klassikoksi nousseen rautakauppasketsin. Tänä päivänä se on tolkuttoman hidastempoisen tuntuinen, eikä ADHD-sukupolven edustaja jaksa edes katsoa sitä. Maailma ympärillä on muuttunut. Valitettavasti sketsin palveluasenne on yhä voimissaan.

Ihme spedeilyä.