Krokotiili oikeudessa syytetyn penkillä: "Well, of course I did it cold blood, you idiot!... I´m a reptile!"

 

Sarjakuvia, erityisesti humoristisia sarjakuvia, on äärimmäisen hankala selittää edes kuvaa vieressä pitäen. En siis edes yritä, sillä Gary Larsonin monet yhden kuvan älynväläykset vaativat paljon enemmän mitä tavalliset karviset. Joskus vitsi menee ohi, tai sitten sitä ei edes ole.

image95.jpgLarsonin "The Far Side" (Kaukana poissa) potkii yhä tiukemmin, älykkäämmin ja anarkistisemmin mitä yksikään tämän päivän suosikkisarjakuva. 25 vuotta ei ole vienyt terää elämää häkellyttävistä näkökulmista tarkastelevista stripeistä. Harva neljännesvuosisadan ikäinen asia on yhtä hyvin ajassa kiinni, ja käsitykseni mukaan muodikas.

 

Paleontologi, kirjailija ja luonnontieteiden popularisoijanero Stephen Jay Gould totesi esseessään "Hirmulisko heinäsuovassa" (jonka mukaan on myös nimetty kokonainen esseekokoelma) muotiteollisuuden elävän tarpeestamme ilmaista itseämme. Tämän Harvardin edesmenneen professorin mukaan yliopistoväelle työhuoneiden ovet täyttävät saman tehtävän.

Kiinnitin samaan huomiota käydessäni taas vähästä aikaa vierailulla tutulla Turun yliopiston maantieteen laitoksella. Ilmiö on selvästi havaittavissa luonnontieteiden talon käytävillä. En viittaa työntekijöiden pukeutumiseen, vaan ovenkarmeihin.

 

Gouldin mukaan aiheestakin pitkäveteisenä ja vakaumuksellisina julistajina pidetyn tutkijoiden ja opettajien ammattiryhmän ovissa näkyy sarjakuvien myötä lempeämpi, huumoria viljelevä asenne. Luonnontieteilijöiden ovissa taiteilijoiden ylivoimainen numero yksi on Gary Larson.

Keskushallinnon virkamiehiä voi huoletta verrata ainakin maineensa puolesta yliopistoväkeen. Myös meitä pidetään harmaina, huumorintajuttomina ja pitkäveteisinä. Lisäksi suuri osa on aikanaan tallustanut yliopistojen käytäviä, vaikka harvemmalla on koskaan ollut omaa ovea johon sarjakuvia kiinnittää. Parhaimmillaan ehkä ainejärjestön ilmoitustaulu, tai sähköpostiviestin perään askarreltu allekirjoitustiedosto.

 

Kristiinankatu 1:ssä ei silti ovien liikennevalojen ja nimikylttien vieressä juuri näe sarjakuvia. Akateeminen vapaus ei kuki edes siinä mielessä virkamiehen työhuoneessa, ja itseilmaisu on aika laimeaa myös pukeutumisen kautta.

Kapinallisia löytyy silti, vaikka ovenpielet ovatkin neitseelliset. Oman työpöytäni viereen on teipattu pari Viivi ja Wagner –strippiä, mutta ne eivät ole todellisuudessa niin hauskoja, mitä paikka edellyttäisi. Ne harvemmin nostattavat kulmakarvoja tai suunpieliä.

 

Onnekseni löysin työkaverista samanhenkisen huumorin ystävän, vaikka hän insinööri onkin. Meissä jokaisessa on puutteemme.

Myös hän oli löytänyt Larsonin nerokkuuden, ja toi minulle lainaksi pari aikanaan San Franciscosta ostamaansa kokoelmaa. "The Far Side Gallery" ja "The Prehistory of The Far Side – A 10th Anniversary Exhibit". Viikonloppuni oli pelastettu.

 

Larson ei ole koskaan opiskelut taiteita tai piirtämistä (ja sen kyllä huomaa, voisi joku sanoa). Hänen suosikkiaineensa koulussa oli aina luonnontiede, erityisesti biologia. Tämä välittyy myös piirroksista, joiden aihepiiri saattaa osalle biologian oppitunnit lintsanneelle olla hieman vieras.

Oma urani on kulkeutunut hieman sivuraiteelle siitä maantiedettä ja biologiaa opiskelleesta nuoresta, joka olin noin kymmenen vuotta sitten. Aika ajoin lehteä lukiessa sitä huomaa osin kaipaavansa "tiedettä", mutta Larsonia lukiessa sitä huomaa myös kaipaavansa aikaa jolloin piirsin ahkerasti. Etenkin koska mies yhdistää tieteen ja huumorin sarjakuvan keinoin.

 

Itsekehuna todettakoon, että piirtäjänä olin jotakuinkin Larsonin tuherrusten tasoinen, mutta sisällöissäni oli harvemmin mitään oivaltavaa. Puute oli siis jo silloin sama mitä nykyisissä kirjoituksissa. Vain itseilmaisun muoto on vaihtunut. Muotiteollisuuden ja sarjakuvien piirtämisen sijasta olen siirtynyt kirjoittamaan tyhjänpäiväisyyksiä.

"The picture´s pretty bleak, gentlemen… The world´s climates are changing, the mammals are taking over, and we all have a brain about size of a walnut." Larsonin puhujanpöntöstä luennoiva dinosaurus taisi osua asian ytimeen myös minun kohdallani.

 

Kuntasektorin dinosaurukseksi minulla on vielä matkaa, mutta samanlainen ilmastonmuutos ja henkilökohtaiset fysiologiset edellytykset ovat olemassa?