FutisPohdinta ja pähkintäPresidenttipelistä puhutaan kun kansalle valitaan uutta arvojohtajaa. Jalkapallointoilija lisää välilyönnin, ja kysyy mikä on tulevan presidentin peli? Millä perusteella jalkapallonystävän pitää äänestää?

Kokkarien ehdokas Sauli Niinistö on pyyhkinyt muilla lattiaa eri gallupeissa. Mies on toiminut kaksi vuotta Palloliiton puheenjohtajana, joten jonkinlaista sympatiaa jalkapalloa kohtaan luulisi olevan edes viran puolesta. Valitettavasti muissa viroissa fiilistely ei onnistu presidentiltä. Löytyisikö Pasilassa esitetylle ”Operaatio Brasilian pojille” ymmärrystä presidentin asemassa? Jalkapallonystävä miettii, riittääkö hallinnollinen jalkapallon seuraaminen äänestämispäätökseen saakka.



Väyrysen Paavo korotti itsensä aamutelevisiossa kakkosehdokkaaksi, joten otetaan kolmatta kertaa kepun riveistä itseään presidentiksi työntävä ihmeteltäväksi. Fakta on, että Paavo ei ole profiloitunut urheilumiehenä. Sen sijaan track record on ennätystasoa politiikan puolella. Kukaan muu ei ole toiminut ministerinä viidellä eri vuosikymmenellä, tai valittu kymmentä kertaa eduskuntaan. Se ei silti oikeuta jalkapallonystävän ääneen. Kepun osalta parempi ehdokas olisikin ollut Euroopan rahasarjoja hallitseva Olli Rehn, tunnettu MP:n jalkapallomies?

Toinen Paavo, Mooseksena tunnettu, Lipponen on demarien ehdokas. Ikinuori energiateollisuuden konsultti on viime vuodet vetänyt innokkaasti kaasuputkea Itämeren pohjaan. Harrastukset ovat tukeneet työtä, sillä Lipponen on melkoinen vesipeto. SM-hopeaa on aikanaan ripustettu kaulaan vesipallon pelaajana. Kova joukkue- ja kontaktilaji, mutta riittääkö se äänestämiseen asti?

Persujen ehdokas on julkisesti Millwallin kaulahuiviin sonnustautuva Timo Soini. Lajin tunnustaminen hivelee luonnollisesti jalkapallonystävää, mutta samaan aikaan omalla olkapäällä pikkupiru kysyy kahta kysymystä: onko Timo pelkkä mieshuora, joka kannattaa vain englantilaisjengiä, suomalaisen jalkapallon unohtaen? Ja miksi Timo kannattaa väärää joukkuetta, hulinoivista kannattajista paremmin tunnettua porukkaa? Olisiko Timo arvojohtajana myös arvostelukyvytön hulinoitsija? Äänen antaminen jää mietintään.

Kolmas Paavo, Arhinmäki, on tunnettu jalkapallonkannattaja. Tuore vasemmistoliiton kulttuuri- ja hulinaministeri, joka möykkää Huuhkajien kannattajien parissa aina kun vain on mahdollisuus. Jalkapallonystävän näkökulmasta loogisin äänestettävä? Kysymys kuuluukin, onko Paavolla mahdollisuuksia toiselle kierrokselle, jolloin ääni pitää kenties antaa jollekin toiselle ehdokkaalle.

Haaviston Pekka edustaa vihreitä, mutta myös melko puhdasta mysteeriä. Herran harrastuksista on vähän tietoa. Mitkä lajit ovat Haaviston sydäntä lähellä? Puoliso on Ecuadorista, jonka maajoukkue on sentään päässyt MM-kisoihin. Turhan kevyt peruste äänen antamiselle?

RKP:n Eva Biaudet ei ole jalkapallonystävän mielestä profiloitunut näkyvästi jalkapalloihmisenä. Sen sijaan puoluetoveri Stefan Wallin on tunnustanut olevansa erityisesti brittifutiksen ystävä, ja lauantai-iltapäivän ottelun olevan herran viikon paras hetki. Ulottuvatko nämä terveet arvot myös presidenttiehdokas Biaudet`n ajatteluun? Olisiko hänestä arvojohtajaksi? Rösta eller inte rösta, siinäpä pulma.

Viimeinen presidenttipelin ehdokas on kävelijänä itsensä aikanaan tunnetuksi nostanut kristittyjen Sari Essayah. Entisellä huippu-urheilijalla olisi varmasti näkemystä siitä, mitä huipulle pääseminen vaatii. Mutta olisiko hänellä annettavaa suomalaiselle jalkapallolle? Arvottaisiko hän sittenkin muita, itselle tutumpia ja rakkaampia lajeja?

Vaikea paikka. Mieleen pulpahtaa pelottava kysymys: pitääkö äänestäessä sittenkin miettiä muutakin kuin ehdokkaiden suhtautumista jalkapalloon?