Aina silloin tällöin on hyvä palata perusasioiden äärelle. Muutamaan asiaan voi luottaa. Yksi on australialaisäijien tanakka komppi, hikinen riffi ja raaka laulu.

AC/DC: Highway to Hell

Klassikkoja on turha aloittelijan arvostella, vaikka niin kai ne natsat pitäisi ansaita. Niin tai näin, kun on aikansa syönyt herneenversoilla koristeltuja ravintola-annoksia, tuntuu perinteinen nakit ja muusi harvinaisen tanakalta ja tervetulleelta aterialta.

AC/DC:n Highway to Hell on jotain tuttua ja turvallista, mutta samalla terän ja vaaran tunteen säilyttänyttä rockia vuosikymmenten takaa. Tänä vuonna 35-vuotista taiteilijajuhlavuotta viettävä bändi on aina luottanut hyväksi havaittuun konseptiin. Osan mielestä jopa kyllästymiseen asti.

Joka tapauksessa alla rytkyttävä Highway to Hell on yksi rock-historian voimabiiseistä. Suosiosta kertoo jotain se, että Alivaltiosihteerin pojat ovat tehneet samasta hitistä oman versionsa Tampereelle. Sen kulttuurihistoriallinen vaikutus on luonnollisesti vähäisempi.

Vanha musiikkivideo on myös omassa koruttomuudessaan loistava, jopa camp-huumorin sävyttämä. Edesmenneen Bon Scottin paljas rintakehä, nuoren Angus Youngin tutuksi tulleet kitaramaneerit, rytmiryhmän nykivä jytke ja jaloissa leijuva savu lyövät märän rätin tämän päivän digitaalitekniikan ihmeiden silmille. Pääasia eli musiikki erottuu. Kaikista tämän päivän musiikkivideoista kun ei voi sanoa samaa.

Tämä bändi on käyttökelpoinen sekä tasavirralla, että vaihtovirralla soitettuna. Plug yourself in!



Linkit:


AC/DC (Wikipedia)