Musiikki ja liikunta on hyvä yhdistelmä silloin kun otsasta täytyy saada viilattua pois päivän aikana siihen kasvanut henkinen sarvi.

Foo Fighters: The Pretender

Aina silloin tällöin tulee tarve päästä vain ulos ja juosta itsensä läkähdyksiin. Menoon sopiva musiikki rytmittää oivalla tavalla askeleita ja antaa voimaa ylämäkiin. Urheiluelokuvien montaasikohtaukset eivät tule tyhjästä.

Foo Fightersin uusin pitkäsoitto Echoes, Silence, Patience & Grace palkittiin juuri kahdella Grammyllä. Amerikan pystit eivät pyörineet mielessä solmiessani lenkkitossun naruja eteisessä. Sen sijaan päästyäni vauhtiin potki Dave Grohl kumppaneineen minua eteenpäin napakalla kompilla ja raivokkaalla laululla. Jostain syystä kertosäe tuntui sopivan harvinaisen hyvin korvien välissä velloneisiin ajatuksiin.

What if I say I'm not like the others?
What if I say I'm not just another one of your plays
You're the pretender
What if I say I will never surrender?

En omista harmaata hupparia, enkä harrasta nyrkkeilyä. En juokse ylös alas portaita, eikä kuulokkeissani pauhaa Gonna Fly Now tai Eye of the Tiger. Sain silti tänään illalla osan siitä ilosta, jota Rocky tuuletti Philadelphian taidemuseon portailla. Itsensä voittaminen alkaa itseään niskasta kiinni ottamisesta. Siinä samassa mielestä haihtuvat maalliset pikkumurheet.

Toivottavasti bändi on iskussa myös kesällä Seinäjoella. Kotimatka Provinssista kun on liian pitkä matka juostavaksi edes studioversion tahtiin.



Linkit:
Foo Fighters (englanniksi)
Provinssirock