"Hyvä Jani, tapa se!" Yksi kaikkien aikojen suosikeistani televisiomainosten saralta on jo edesmenneen Finnmatkojen loistava oivallus, jossa äiti huutaa keväisenkuraisen hiekkakentän laidalla vaahtosammuttimen kokoiselle pikkupojalleen peliohjeita.

Täytyy nostaa hattua Urheilukanavalle, joka on näyttänyt maksutta loistavaa Espanjan La Ligaa jo muutaman kauden ajan. Erityisesti korkeaoktaaninen suurseurojen klassikko Barcelona - Real Madrid on joka kerta katsomisen arvoinen. Eikä juontajan hokema El Classico pettänyt eilen illallakaan.

Tempo kentällä on hurja, pelaajien henkilökohtainen taitotaso käsittämättömän korkea, ja ottelun intensiteetti ja kiihkeys käsin kosketeltavaa. Ottelu päättyi 3-3 -lukemiin, Barcelonan Leo Messin tasoittaessa pelin viime hetkessä vasta annetulla yliajalla, joten draaman kaari oli taas kerran kohdallaan.

Tilanne oli jo ensimmäisen puolen tunnin pelin jälkeen 2-2, joten komeita maaleja syntyi ottelun alkupuoliskolla liukuhihnalta. Tästä huolimatta päällimmäisenä tunteena sohvalla rötköttäessäni oli myötäeletty jomotus omissa nilkoissa.

Molemmat Espanjan suurseurat putosivat Mestarien liigan neljännesvälierissä, ja noutaja oli tullut aiemmin myös Espanjan cupissa. Sarjapelien ja –pisteiden merkitys loppukautta ajatellen ylikorostui siis entisestään. Tämä siis sen kaiken jännitteen lisäksi, mitä tässä kuninkaallisen Espanjan (Real Madrid) ja Katalonian epävirallisen maajoukkueen (Barcelona) välisissä otteluissa on aina olemassa.

Maailmanluokan pelaajista huolimatta, tai siitä nimenomaan johtuen, kovenivat ottelun temmon lisäksi myös kentällä nähdyt otteet. Noin parinkymmenen minuutin kohdalla potki Realin Sergio Ramos sellaisella innolla Barcan Ronaldinhon nilkkoja, että mieleen hiipi jääkiekon puolelta tuttu käsite "käskyttäminen".

"Nyt tuli Taikurille noutaja!" On helppo kuvitella Madridin päävalmentaja Fabio Capellon ohjeistaneen jotakuinkin noilla sanoilla Realin Ramosia. Don Fabiota, kuten häntä Espanjassa kutsutaan, kun tunnetusti kiinnostaa vain voittaminen.

Eikä jäänyt isäntäjoukkue pekkaa pahemmaksi. Barcelonan laitapakki Oleguer hankki itselleen kaksi keltaista korttia ja ulosajon jo ensimmäisen puoliajan päätteeksi poikkeuksellisen rumilla taklauksillaan.

Erona omiin 5. ja 6. divisioonan otteluihin oli lähinnä se, että El Classicossa viuhui tuomarin kortti. Turun piirin aladivisioonissa kortit olivat usein jääneet tuomarilta joko kotiin, tai sitten takataskun nappi oli hankalasti kortin noston esteenä. Sukille tultiin näet surutta sielläkin.

Itse asiassa tuo tahallisen vahingoittamisen mentaliteetti oli itselläni merkittävin yksittäinen syy lisenssifutaamisen lopettamiseen. Sitä kun ei niin hurjasti huvita maksaa siitä, että joku hidas mutta kankea mörhö vetää jalan pakettiin aina ennen juhannusta, lopettaen kauden alkutekijöihinsä. Barcan ja Madridin miehille sentään maksetaan kelpo kipuraha nilkoille potkimisesta.

Mieleen tulee useampikin ottelu, joista riittäisi kerrottavaa, mutta nilkkoja särkee erityisesti muistellessani Kultanummen kentällä Kaapon reservejä tai Paimiossa paikallista Hakaa vastaan pelattuja pelejä. Sarjapisteiden lisäksi hyvä saavutus oli se, mikäli kotiin päästiin ilman loukkaantumisia.

Kentän laidalta puuttui näet vain se verenhimoinen paimiolaisäiti.