WHHOOAAARRRRGGHHH! Tididididididi, thishishishishisi, diiiiiuuuuuu!!! Ikävää, että tekstiin ei saa äänitehosteita, nyt olisi niiden paikka.

 

Eilen iltapäivällä viereeni bussissa istahti joka kodin toivevävy, noin 16-17-vuotias liimalettinen nuori mies, joka näytti oikeaoppiselta hautakivienpotkijalta. Vaikka en mielelläni tee hätäisiä johtopäätöksiä ihmisistä heidän ulkomuotonsa perusteella (ketä minä yritän huijata?), hymyilytti minua hieman nuoren miehen habitus.

Poistuessani bussista, huomasin kokomustaan pukeutuneen pojan selässä lukevan komean kokoisilla kirjaimilla "Norwegian Black Metal". Musta väri on ymmärtääkseni muotigurujen mielestä aina chic, ja tämä poika oli ainakin sisäistänyt sen asian. Kyseessä oli siis joka kodin oma dimmuborgir, norjalaisen kuolon lähettiläs, jonka pimeässä saattaa sekoittaa myös saunapeikkoon.

 

Pidän itsekin räväkämmästä musiikista, ja yhdyn mielelläni Karhuherran sanoihin synkemmistä vuodenajoista, jolloin ns. räyhävaihde iskee päälle musiikinkuuntelussa. Mikäli tämä vieressäni istunut nuorimies sääteli tunteitaan musiikin avulla, kuten moni lapsi, murrosikäinen ja osa aikuisistakin, kävivät hänen aivonsa pakosta ylikierroksilla.

KuulolaiteNappikuulokkeilla kuunneltu musiikki kuului ulospäin lujempaa mitä minun normaalisti kuunnellessa napit omilla korvillani! Kokeilepa itse laittaa musiikki soimaan niin lujaa, että tunnistat pöydällä olevista kuulokkeista rytmin ja rummutuksen LISÄKSI selvästi kitaramelodiat ja laulun sanat. Saat vääntää volyyminappulaa aika pitkälle kohti kaakkoa.

 

Ilmeisesti norjalaista kirkonpolttomusiikkia kuunnelleen nuoren miehen suvussa ei ole kuulon alenemia, tai sitten taitoa hankkia kuulolaitteita. Ahdasmielisen ja keski-ikäistyvän miehen ajatuksia, vai tervettä tulevaisuudenpelkoa?

Itse en voisi kuvitellakaan luukuttavani samalla voimakkuudella omaa mielimusiikkiani. Äidinpuoleisessa suvussa on näet turhan monella keski-ikäisellä jonkun sortin kuulolaitetta, tai sitten he vain nauttivat kovaäänisestä kailottamisesta.

 

Oma äitini on vitsaillut sukunsa tapaamisten olevan yhden sortin kuulolaitteiden kokoontumisajoja. Tuoreemmat kuulolaitteen hankkineet häiriintyvät kaikesta taustamelusta, sillä aivoilla kestää aika kauan ennen kuin ne oppivat erottamaan olennaisen epäolennaisesta kuulolaitteen vahvistaessa kaikki äänet moninkertaisiksi. Kuulolaitteen kotiin jättäneet tai siitä virran pois kytkeneet sen sijaan kysyvät toistuvasti "mitä?" tai nyökkäilevät vain autuaan tietämättömänä siitä mitä vieressä puhuva oikein selostaa.

Pelkoni kuulon heikentymisestä lienee siis perusteltua, vaikka perimästäni puolet tuleekin isältä, joka käsittääkseni kuulee yhä erinomaisesti. Hänen puoleltaan olenkin sitten perinyt muita vähemmän iloisia ominaisuuksia, jotka lienevät joskus jonkin toisen tekstin aihe. Neljäsosakarjalaisesta sydämestäni ottaa jo valmiiksi…

 

Täytyykin siis muistaa käydä musiikkiliikkeessä ostamassa paremmat korvatulpat huhtikuun NIN:n keikkaa varten. Helsingin vanhassa jäähallissa voi myös tavata satoja mustiin pukeutuneita kanssaihmisiä, jotka nauttivat kovaäänisestä musiikista. Sillä erotuksella bussin kanssamatkustajaani, että kenenkään selässä tuskin lukee mitään Norjasta tai norjalaisista.