Pohdinta ja pähkintäFutisJuoksin Kupittaan urheiluhallissa tutun näköisen hahmon perässä alkulämpöjä. Päällään miehellä oli Tepsin pelipaita numero 10, ja selkä täynnä nimikirjoituksia. Mikäli kiikaritähtäimeni tarkensivat oikein, edessäni hölkkäsi pääsarjatason kaikkien aikojen maalintekijäkuningas, Heikki ”Superhessu” Suhonen.

Jos oli Superhessun paidassa muiden nimmareita, on mies saanut kirjoittaa niitä jokusen aikanaan itsekin. Minä kirmasin 80-luvulla Kupittaan nurmella muiden lailla Suhosen nimmaria metsästäen.

Enää Kupittaa ei ole Kupittaa vaan Veritas-stadion. Eikä kentälle pääse noin vain juoksentelemaan.

Maailma on muuttunut monessa muussakin mielessä. Superhessun kaltaiset lupaavat maalitykit saalistetaan nopeasti ulkomaisiin seuroihin. Mutta eivät pelaajat avutonta riistaa ole, hekin jahtaavat itselleen leveämpää leipää. Seurauskollisuus taitaa olla enää vain hölmöjen ja vähempilahjaisten hommaa?

Viime kauden Veikkausliigan maalikuningas Juho Mäkelä oli myös vuoden 2009 vahvistetun verotuksen mukaan palkkakuningas. Palkkatuloja rapsahti vajaat 65 000 euroa, ja pääomatuloja rapiat kaksikymmentä donaa. Palkkatulot vastaavat pyöreästi 5 000 euron kuukausipalkkaa tai reilua 1 000 puntaa viikossa, kuten pelaajien palkat Englannissa ilmoitetaan.

Jalkapalloilijan ura on lyhyt, ja riskialtis. Lisäksi harvaakin harvempi pääsee huipulle. Voiko siis lupaavaa nuorta moittia siitä, että hän yrittää turvata myös taloudellista tulevaisuuttaan? Erityisesti jos takataskussa ei ole kovin kummoista koulutodistusta.

Näin asuntovelallisen näkökulmasta minulle kelpaisi mainiosti jos työnantaja haluaisi kymmenkertaistaa palkkani. Tai satakertaistaa.

Valioliigapelaajien palkat ovat lähes satakertaiset Suomen pääsarjatasoon verrattuna. Deloitten mukaan valioliigapelaajan keskimääräinen vuosipalkka kaudella 2008–2009 oli reilut 1,1 miljoonaa puntaa (21 600 puntaa/viikko). Tämän päivän kurssilla se tekee vajaat 1,3 miljoonaa euroa.

Sillä rahalla saisi kaksikymmentä juhomäkelää juoksentelemaan kentälle. Vertailun vuoksi sanottakoon, että Veikkausliigan moni futari jahtaa palloa keskimääräisen valioliigajyrän viikkopalkalla koko kauden.

Englannin toiseksi ylimmällä sarjatasolla Championshipissä pelaajan keskipalkka oli samalla kaudella 275 000 puntaa vuodessa eli 5 300 £/viikko (vajaa 333 000 €/vuosi, reilu 6 200 €/viikko). Tämä tekee huomattavasti helpommaksi ymmärtää, miksi täkäläisiä kiinnostavat alemmatkin sarjatasot. Palkka juoksee, vaikka itse ei avauksesta kentälle juoksemaan pääsisikään.

Sen sijaan meidän tavallisten palkansaajien kateus toinen toistemme palkkaeroja kohtaan näyttäytyy ihan uudessa valossa. Ottaen vielä huomioon progressiivisen verotuksen, joka tasaa tuloeroja tehokkaasti. Vai onko se niin, että jalkapalloilijan 150 000 euroa viikkopalkkana on niin toisesta maailmasta, että sellaista ei osaa edes kadehtia?

Maailman muutos tiivistyy ehkä hulppeimmin Superhessun aikalaisen, legendaarisen Gordon Strachanin kommentissa rahasta ja jalkapallosta:

When I was a teenager at Dundee and I saw the senior players I used to think "Well if I'm with Arbroath at that age, getting £30 a week and all the kippers I can eat, I'll be doing pretty well for myself."

Kuinka moni futisnuori tyytyisi moiseen (kalan)saaliiseen tänä päivänä?

Linkit:
Juho Mäkelä Veikkausliigan palkkakunkku (MTV3, 1.11.2010)
Premier League falls behind German Bundesliga as Europe most profitable football league (Daily Mail, 8.6.2010)