Urheilu ja vapaa-aikaStuart ”Disko-Stu” Baxter tuli, näki – ja jätti voittamatta. Karsinnat ovat alkaneet Suomen osalta yhtä vakuuttavasti mitä San Marinolla, mikäli tyylipisteitä ei lasketa. Ja niitähän ei lasketa. Pistesarakkeessa killittelee molemmilla mailla pyöreä nolla.

Veikkaajan toimittajat olivat tuoreessa jääkiekon SM-liigaliitteessä kirjoittaneet taas vuosittaisen ”näin Suomen jääkiekko pelastetaan” -juttunsa. Tekstistä paistoi liikuttava into ja rakkaus lajia kohtaan. Vastaavaa ajattelua ja uusien keinojen etsimistä tarvitaan myös jalkapallon puolella. Kannan oman katkenneen korteni kekoon.

Pilke silmäkulmassa voidaan sanoa, että Suomi kaatui Hollantia vastaan kolmeen heikkouteen, joiden paikkaamista on syytä harjoitella. Puutteita on maalinteossa, filmaamisessa ja kovissa otteissa.

”Meidän laskelmien mukaan voitimme tilastollisesti maalintekopaikat” ei lohduta, sillä vain maalit merkitään helmitauluun. Hollanti iski kaksi byrsää, Suomi yhden. Kumpi voitti? Ei moraalisesti, ei henkisesti joukkuehengen rakentamisessa, ei edes kannattajien desibelimökässä, vaan pisteiden valossa. Kannattajat tosin ansaitsevat valtavan suomalaisen voittamisen pelon kokoisen peukun paikan päälle raahautumisesta ja aktiivisesta kannustuksesta.

Maalintekoa on siis syytä harjoitella entistä enemmän. Palloliiton on aika miettiä miten irtisanoa Disko-Stun sopimus siististi tuotannollis-taloudellisin tulosperustein tai maksettava miehelle muutama satatonnia kipurahaa. Sen jälkeen Palloliiton eivät-enää-niin-nuoret leijonat Jakonen ja Lipponen voivat lanseerata Baxterin pohtiman hyökkääjäkoulun omana kuningasajatuksenaan.

Toisena suomalaisen jalkapallon puuttuvana taktisena ulottuvuutena on kyvyttömyys näytellä, filmata. Kaatua teatraalisesti kasvoja tai säärtä pidellen, äänekkäästi uikuttaen. Uhmata kasvojenmenettämisen pelkoa tuntematta televisiokameroiden uusintoja ja hidastuksia.

Rehellisyys ei peri maata, ei saavuta arvokisapaikkoja, eikä ainakaan voita pyttyjä kansainvälisillä jalkapallokentillä. Tämän härskin ”voitto keinolla millä hyvänsä” -mentaliteetin mestarit löytyvät saapasmaasta. Uraansa lopetteleva Filippo ”Pippo” Inzaghi voisi olla oiva lisä Huuhkajien valmennustiimiin?



Päävalmentajaksi voitaisiin palkata isolla rahalla Jürgen Klinsmann, jonka uimakoulu oli 90-luvulla sangen suosittu Lontoossa. Näin kaatuilun jaloa taitoa voitaisiin opetella sekä eteläeurooppalaisen latino-, että vankemman keskieurooppalaisen teutoonikulttuurin parhaiden perinteiden mukaisesti. Sekä Klinsi että Pippo osaisivat varmasti auttaa myös maalinteon opastamisessa.

Lopuksi tulisi vielä hienosäätää muut koiruudet kohdilleen. Henkinen väkivalta eli vaivihkaa kentällä uhkailu yhdistettynä hienovaraisiin selästä tuuppaamisiin ennen kaverin hyppäämistä puskemaan palloa, ovat sitä peruskauraa, joka jo osin hallitaan. Sen sijaan puutteita on rumemmissa otteissa.

Ottelun alussa on tärkeää pilata vastustajan taitopelaajien peli-ilo. Tämä edellyttää härskiä taklausta tai kunnon ”sukitusta” heti alkuminuuteilla. Perään tiukka sähähdys ”tänään ei ole sun päiväs”, kuten Simo Valakari on meitä opettanut. Henkilökohtaisuuksiin meneminen tehoaa myös osaan pelaajista.

Olennaista on aikaansaada vastustajien pelaajien puseroihin pelon tunne. Tuonne ei ole kiva mennä, siellä sattuu. Simo voisi olla hyvä lisä valmennustiimiin Klinsin ja Pippon rinnalle?

Rumissa otteissa on tärkeätä muistaa oma hermokontrolli. Kyseessähän ei sinänsä ole vastustajan tahallinen vahingoittaminen, vaan puhtaasti taktinen voiton tavoittelun keino. Aivan kuten teatraalinen kaatuilu. Lopuksi lasketaan maalit.

Disko-Stulla saattaa olla vielä edessä maaottelu Unkaria vastaan. Mies ehtii siis vielä tehdä muutoksia ja levittää uutta ilosanomaa. Tai vaihtoehtoisesti kirjoittamaan testamenttinsa suomalaiselle jalkapallolle.