Urheilu ja vapaa-aikaKorrektius ja asiantuntijuus töissä. Esimerkillisyys ja kasvatusvelvollisuus kotona. Luovun tyylipisteiden tavoittelusta pari kertaa kuukaudessa, tosin minulle tyypilliseen tapaan kontrolloidusti ja selvin päin. En kiipeä mäkitorniin, vaan laskeudun vihreän veran äärelle.

Hallittu regressio on illan sana. Tahallinen taantuminen päättömiä puhuvaksi katsomovalmentajaksi useimmiten yhdessä ystäväni Hevin kanssa on rentouttava nautinto, josta en hevillä luovu. Messuamiseni tapahtuu kirkon sijasta Veritas-stadionilla, TPS:n peleissä.

Tepsi on saanut maamme jalkapallopääkaupunkiin aikaiseksi orastavaa futiskulttuuria. Yleisö löytää Kupittaalle selkeästi aiempaa paremmin, joukkueen peliä ei ole pakko juoda kauniiksi, ja tapahtumissa alkaa olla tunnelmaa.

Stadion ei ole enää samalla tapaa aneemisen hiljainen mitä jääkiekon paikallinen mekka, Artukaisten viljasiilo. Kannattajien luoma äänimaailmakin poikkeaa teinityttöjen kirkunasta ja monotonisesta rummun paukutuksesta miehekkäämmän mölinän suuntaan. Taitavat lyyrikot tosin loistavat poissaolollaan molemmista tilaisuuksista.

Tunnustan Veikkausliigan toivomalla tavalla väriä. Olen ostanut itselleni retrohenkisen mustavalkoisen raitapaidan, ja käyn säännöllisesti peleissä. Istun, huudan, kommentoin ja kannustan omia. Vastustajan (kovaäänistä) solvaamista vältän. Henkisen taantumuksen raja on ainakin toistaiseksi kulkenut siinä, että en ole halunnut mennä katsomaan peliä kannatuslaulujaan hoilaavien sekaan ns. vajakkikatsomoon.

Olen varmasti osan minua lähellä katsomossa istuvien mielestä rasittava. Tosin niin on ystävänikin. Otsaamme lienee isketty vähälahjaisen leima. Inside-jutuistamme kun ei ulkopuolinen ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta meitä ne naurattavat, kerta toisensa jälkeen.

Mikä ihana vastuuttoman tyhmyyden tunne. Virkamiesmäisyys on tiessään. Tilalla on tunteella elävä fani, joka on karistanut kaiken älyllisen yltään.

Paikallisottelun liput ovat jo ostettu. Seuraavan kerran sisäinen ääliöni pääsee ääneen ensi sunnuntaina. Tuskin maltan odottaa…